Dopingista tuomittu venäläinen ei aio palauttaa olympiamitalejaan: ”Kukaan muu ei ansaitse niitä”

Dopingista tuomittu venäläisjuoksija Tatjana Firova ei aio palauttaa hopeisia olympiamitalejaan, jotka hän voitti Pekingin ja Lontoon kisoissa.
Firova ei ole edes ainoa venäläinen, joita ei mitalien palauttaminen kiinnosta.
Reutersin mukaan Firova on yksi kuudesta uusintatesteissä kärähtäneistä urheilijasta, jotka eivät vielä ole palkintojaan palauttaneet.
Firovan lisäksi ainakin yksi venäläinen on kieltäytynyt palauttamasta palkintodiplomiaan ja -mitaliaan. Kolme urheilijaa taas olisi valmis antamaan palkinnot takaisin, mutteivat tiedä palautuskäytäntöä tai eivät ole saaneet vielä kirjallista palautusvaatimusta.
– En halua palauttaa mitalejani, sillä kukaan muu ei ansaitse niitä, täräyttää Firova uutistoimistolle.
Epäselvää on, mitkä ovat Kansainvälisen olympiakomitean tehokeinot, mikäli urheilijat eivät suostu antamaan mitalejaan takaisin.
– Heillä ei ole poliisin valtuuksia, sanoo olympiahistorioitsija Bill Mallon.
Firova on valittanut rangaistuksestaan, mutta mitalit hän aikoo pitää joka tapauksessa.
– Päätin jo heti tämän tapauksen alkaessa, etten anna niitä takaisin.
Kansainvälinen olympiakomitea ei voi uhata niskuroivia urheilijoita edes pidennetyllä kilpailupannalla, sillä Firova on jo lopettanut kilpauransa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Saga Andersson esitti mykistävää ylivoimaa – seiväsnainen pettyi silti
- Hiihtotähtien bileet lapasesta – tämä nainen ja mies villiintyivät
- Riitta-Liisa Roponen viihtyi hiihtopiireistä tutun miehen seurassa Helsingissä
- Yllätyskäänne – paljastus kulisseista: Ella Junnila sai hämmentävältä kuulostavan viestin
- Reetta Hurske sai tarpeekseen – avautui tästä ihmisten ikävästä toiminnasta
- Elämä muuttui – Maria Huntington astui esiin ja myönsi karun totuuden
- Rumia väitteitä Sami Jauhojärvestä – suomalainen urheiluvaikuttaja antoi palaa
- Ikävä tieto Iivo Niskasesta julki – manageri reagoi nopeasti
- Uholle katetta – suomalainen juoksija täräytti hirmuajan
- Vaatetta pois – naishiihtäjät hieman erilaisissa harjoituksissa
- Riitta-Liisa Roponen viihtyi hiihtopiireistä tutun miehen seurassa Helsingissä
- Elämä muuttui – Maria Huntington astui esiin ja myönsi karun totuuden
- Vaatetta pois – naishiihtäjät hieman erilaisissa harjoituksissa
- On se kova: Silja Kosonen murskasi jälleen ennätyksensä
- Rumia väitteitä Sami Jauhojärvestä – suomalainen urheiluvaikuttaja antoi palaa
- Uholle katetta – suomalainen juoksija täräytti hirmuajan
- Hiihtotähtien bileet lapasesta – tämä nainen ja mies villiintyivät
- Nyt se on selvää: Uutispommi Therese Johaugista tippuu
- Yllätyskäänne – paljastus kulisseista: Ella Junnila sai hämmentävältä kuulostavan viestin
- Valitettava totuus Reetta Hurskeesta paljastui