Legendaarinen Uwe Hohn menossa valmentajaksi eksoottiseen keihäsmaahan – yksi asia sopimuksen tiellä
Kuva: Getty Images
Ainoana ihmisenä keihästä yli 100 metriä heittänyt legendaarinen saksalainen Uwe Hohn on vahvasti ehdolla Intian keihäänheiton päävalmentajaksi.
55-vuotias Hohn heitti aikoinaan vuonna 1984 vanhalla liitokeihäällä huikeat 104,80. Sen jälkeen keihään painopistettä muutettiin, eikä Hohn ole enää ME-mies.
Hohnilla on kuitenkin yksi vaatimus Intian yleisurheiluliitolle. Kaksimetrinen ja 120-kiloinen mies haluaa kaikille yli nelituntisille lentomatkoille paikan business-luokassa suuren kokonsa vuoksi. Hohn on kärsinyt paljon uran jälkeisistä vaivoista.
Intian yleisurheiluliiton rahoituksesta vastaava yhtiö SAI joutuu nyt miettimään, tekeekö se poikkeuksen omiin sääntöihinsä.
– Meidän periaatteemme on, että kaikki lentävät turistiluokassa. Mutta käymme asiaa läpi Mr Hohnin kohdalla, sanoi SAI:n edustaja Indian Expressille.
Intiassa Hohn pääsisi valmentamaan nuorten maailmanmestaria Neeraj Chopraa sekä MM-finaaliin itsensä Lontoossa heittänyttä Devander Singhiä.
– Uskomme vahvasti, että Uwe Hohn tulee meidän valmentajaksemme. Olemme suositelleet häntä, sekä SAI että hallitus on hyväksynyt hänet. Ainoa pieni kysymysmerkki on tämä matkustusasia. Mutta sen ei pitäisi olla iso asia, kun ajatellaan koko intialaista yleisurheilua, hän on maailman huippuvalmentajia, sanoi yleisurheiluliiton presidentti Adille Sumariwalla.
Nuori Chopra kaipaa kipeästi osaavaa valmentajaa.
– Olisi todella tärkeää, että olisi osaava valmentaja, joka kertoisi, mitä teet väärin, mihin pitää keskittyä ja kuinka koko kausi suunnitellaan. Nyt kyselen vain neuvoja vanhemmilta ja kokeneemmilta heittäjiltä, 20-vuotias Chopra sanoi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Keihästähti Topi Parviainen juoksi Cooperin – tulos ei tyydyttänyt miestä
- Vuosisadan suoritus Timanttiliigan finaalissa – käsittämättömän tulos
- Urheilucast: Patrik Laineen tilanteesta brutaali väite
- Ukkola: Suomen 12-kertainen maailmanmestari paljasti dopinginkäyttönsä
- Urheilucast: Nyt tipahti häkellyttävä tieto Benjamin Rautiaisesta
- Maria Huntingtonilta avoin ulostulo: ”Pikku hiljaa täältä noustaan”
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Jari-Matti Latvala täräytti suoran arvionsa Janni Hussin taidoista – yksi asia on selvä
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- Lauri Vuorinen avautuu harjoittelustaan: ”Olen aina ollut ongelmissa harjoituskaudella”
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Tältä Suomen joukkue näyttää EM-kisojen alla – vastaan asettuu maailman ykkönen