Lentopallomaajoukkueella maanantaina tukala paikka – Suomi jatkoon vai kotiin?
Kuva: Juha Tamminen
Suomen lentopallomaajoukkue on maanantaina tiukan paikan edessä EM-näyttämöllä. Alkulohko A:n tilanne ennen päätöskierrosta on hurjan kimurantti, sillä Suomen lisäksi myös Puola ja Viro taistelevat jatkopaikoista. Lohkojumbo jää alkulohkoon.
Suomi kohtaa maanantai-iltapäivän pelissä Serbian, joka on maajoukkueen pelianalyyseistä vastaavan apuvalmentaja Mikko Häyrisen mukaan Puolan tyylinen joukkue.
– Sillä on kolme maailmanluokan keskitorjujaa ja erinomaiset yleispelaajat Nemanja Petric ja Uros Kovacevic. Hakkureista Aleksandar Atanasijevic on ollut maailmanluokan iskijä, mutta Drasen Luburic on ottamassa hänen paikkaansa. Passari Nikola Jovanovicin pelaamisesta on löydetty jotain asioita, joihin voidaan iskeä kiinni, apuvalmentaja ennakoi.
Häyrinen tietää, mitä pelillisiä seikkoja maanantailta voi odottaa.
– Serbian aloituksessa on todennäköisesti viisi hyppysyöttäjää ja hyppyleijaa käyttävä Jovanovic. Hyppysyöttöjä tulee siis vastustajalta paljon kuten Puola-pelissäkin. Niin kuin aina, syöttö ja vastaanotto tulevat olemaan tässäkin pelissä suuressa roolissa, Häyrinen sanoo.
Suomi ja ja jatkopaikkansa jo sinetöinyt Serbia kohtaavat maanantaina kello 18.30 alkavassa ottelussa. Puola ja Viro huipentavat lohkon myöhemmin illalla iskettävässä ottelussa.
Lähde: Suomen Lentopalloliitto
LUE MYÖS:
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä