Saksa ja Venäjä pelaavat sunnuntaina lentopallon Euroopan mestaruudesta Puolassa. Lauantain välierissä tappioihin taipuneet Serbia ja Belgia puolestaan taistelevat turnauksen himmeimmistä mitaleista.

Lauantain ensimmäinen semifinaali oli huippujännittävä, sillä Saksa nousi kuilun partaalta tiukkaan 3-2-voittoon.

Saksan voiton arvoa nostaa se, että Serbia vei ensimmäisen erän tiukasti 26-24 ja toisen puolestaan selvästi kymmenen pisteen erolla.

Kovia kokenut Saksa otti kuitenkin kolmannessa erässä ohjat käsiinsä marssien EM-finaaliin. Kamppailun viidestä erästä peräti kolme päättyi kahden pisteen erolla.

Myöhäisottelussa Venäjä jyräsi Belgian yli ja loppuotteluun numeroin 3-0. Selvät erävoitot kertoivat Venäjän ylivoimasta: 25-14, 25-17 ja 25-17.