Vuoden UFC-otteluksi tituleerattu matsi ei kaikkia miellytä: ”Kuin kahden turvonneen alkoholistin baaritappelu!”

UFC:n joulukuun alun kevytsarjan mittelö Eddie Alvarezin ja Justin Gaethjen välillä oli raivokasta iskujen vaihtoa.
Alvarez voitti hurjan kamppailun lopulta polvipotkulla (LINKKI). Ottelua on hehkutettu jopa tämän vuoden parhaimmaksi matsiksi.
UFC-paluuta tekevä venäläinen Habib Nurmagomedov antaa kuitenkin täystyrmäyksen ”vuoden ottelulle”.
– Ei se mikään korkealuokkainen matsi edes ollut, mitä Alvarez ja Gaethje esittivät. Tappelivat kuin kaksi turvonnutta alkoholistia baarissa!, Nurmagomedov sanoo venäläisen Sports-sivuston mukaan.
– Olihan se mielenkiintoinen mittelö ja katsoin sitä suurella mielenkiinnolla. En tykännyt kummankaan tavasta otella, sillä on mietittävä myös omaa tulevaisuutta.
– Jos ottelet tuolla tavalla pari kertaa vuodessa ja päästät läpi noin 50 kovaa iskua, sinun on kehityttävä. Sinun on syytä suojella aivojasi, sillä et ottele koko elämääsi kehässä. Tämän haluan sanoa myös aloitteleville ottelijoille, sillä ammattilaisura on erittäin lyhyt. Jos jokaisessa matsissa päästät noin paljon iskuja läpi, sinulla ei ole aivoja uran päättyessä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys