Serena Williamsia ei tenniskauden ensimmäisessä grand slam-turnauksessa Australian avoimissa nähdä. Maailmanlistan ykkönen Simona Halep oli kuitenkin niin vaikuttunut ensimmäisen kierroksen vastustajastaan Destanee Aiavasta, että oli valmis vertaamaan australialaisteiniä moninkertaiseen grand slam-voittajaan. – Hän muistuttaa Serenaa, lyö palloa lujaa ja on vahva tyttö. Hänellä tulee olemaan hieno tulevaisuus, Halep totesi ottelun jälkeen The West Australian-lehdelle. 17-vuotias ja maailmanlistalla toistaiseksi vasta sijalla 193 oleva Aiava laittoi romanialaisen varsinkin ottelun alussa lujille. Halep oli ensimmäistä erää häviöllä jo 2-5 ja joutui pelastamaan kaksi eräpalloa ennenkuin onnistui lopulta kääntämään erän itselleen katkaisupelin jälkeen 7-6 (7-5). Ottelun loppu oli ensimmäistä grand slam-voittoaan jahtaavalle Halepille jo helpompi, sillä hän voitti toisen erän 6-1 ja eteni turnauksessa toiselle kierrokselle. Aiava oli häviöstä huolimatta tyytyväinen otteisiinsa. – Se että hän vertasi minua Serenaan, antaa valtavasti itseluottamusta. Olen hyvin otettu siitä, että maailman tämänhetken paras pelaaja sanoo noin, Aiava totesi. – Olen erittäin tyytyväinen siihen miten pelasin tänään ja että sain laitettua hänet tiukoille.

LUE MYÖS: