Tennislegenda Navratilova tukee nykypelaajia rahakysymyksessä – vaatii kuitenkin tasa-arvoa palkkioissa
Kuva: Getty Images
Naistenniksen legenda Martina Navratilova on ottanut kantaa entisen maailmanlistan ykköspelaajan, serbialaisen Novak Djokovicin viime viikkoiseen ulostuloon Australiassa, jossa hän vaati pelaajien kokouksessa suurempia palkintorahoja.
Upealla urallaan 18 kertaa naisten kaksinpelissä grand slam-turnauksen voittopyttyä nostanut Navratilova kertoo BBC:lle olevansa samaa mieltä siinä, ettei pelaajien saama osuus järjestäjien tuotoista ole riittävän suuri. Hän kuitenkin peräänkuuluttaa miespelaajia ottamaan palkintorahataisteluun myös naiset mukaan.
– Minun mielestäni oikea tapa olisi, että miehet ja naiset yhdessä vaatisivat järjestäjiltä haluamaansa osuutta. Se, että miehille maksettaisiin enemmän ei ole ole ratkaisu ja toivonkin että Novak ymmärtäisi sen, Navratilova painotti.
– Suurin syy siihen miksi grand slam-turnaukset ovat niin suuria ja merkittäviä, on se että miehet ja naiset pelaavat niissä, hän jatkoi.
Viime perjantain kokouksessa ei varsinaisesti puhuttu miesten palkintorahojen nostamisesta naisten kustannuksella, mutta keskusteluja asiasta on aiemmin aika ajoin käyty.
Djokovic teki oman mielipiteensä asiassa selväksi jo pari vuotta sitten Indian Wellsissa käydyn turnauksen aikana.
– Mielestäni ATP:n (miesammattilaispelaajien etujärjestö) pitäisi taistella suuremmista rahoista, koska tilastot osoittavat miestenniksen katsojamäärien olevan naisten vastaavia suuremmat, 30-vuotias serbi totesi.
Naisten palkintorahat ovat grand slam- turnauksissa nykyään saman suuruiset kuin miestenkin. Esimerkiksi parhaillaan käynnissä olevissa Australian avoimissa molempien sarjojen kaksinpelin voittajat kuittaavat neljä miljoonaa Australian dollaria (n. 2,6 miljoonaa euroa).
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Hiihtonainen yllätti fanit bikinikuvallaan
- Kohta kaikki on ohi: Suomen maajoukkuehiihtäjältä lohduton päivitys
- Valtava omaisuus: Suomalainen hiihtotähti tehnyt posketonta tiliä
- SS: Suomalainen urheilumies on kuollut
- Luvassa megaottelu? IS:lle yllätyspaljastus Robert Heleniuksesta
- Mikä näyte voimasta: Suomen keihästähteä ällistellään Yhdysvalloissa saakka
- Muusikkomieheltä kaunis julkinen avautuminen Wilma Murrosta
- Elina Lampela vaihtoi treenivaatteet päälleen – tämä näky sai fanit ällistymään
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Kalle Palander laukoi alatyylistä tekstiä IS:lle – teki yhden asian selväksi
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Muusikkomieheltä kaunis julkinen avautuminen Wilma Murrosta
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Elina Lampela vaihtoi treenivaatteet päälleen – tämä näky sai fanit ällistymään
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”