Kuulantyöntäjä Arttu Korkeasalo pukkasi uuden Suomen ennätyksen Turussa.

Lielahden Kipinän Korkeasalo avasi talven kilpailukauden kuulantyönnön 19-vuotiaiden halliratojen SE-tuloksella 19,66. Se syntyi Turun Kupittaan hallissa Maarian Mahdin loppiaiskisoissa.

Korkeasalo voitti 19-vuotiaiden kuulakilpailun työnnettyään kolmannellaan uudet SE-lukemat. Tulos siirsi historiaan Niko Hauhian vuonna 2008 työntämän junioreiden halli-SE:n 19,50. Sarjassa kilpaillaan 6-kilon kuulalla.

– Tämä oli tällainen kauden avaus. Tavoite oli hoitaa pois ensi kesän junioreiden MM-kisojen tulosraja. Se meni ensimmäisellä työnnöllä (18,58). Sitten lähdin hakemaan vähän pidempää työntöä, Korkeasalo sanoi.

– Olen tehnyt viime aikoina maksimivoimaharjoittelua. Jalat olivat sen jäljiltä vähän löysät ja siksi kolmas työntö lähti melkein kädellä.

Korkeasalo, 17, työnsi 6-kilon kuulaa viime kesänä 19,27. Syksyn ja alkutalven hyvin sujuneen harjoittelun jäljiltä tavoitteet hallikaudelle ovat kovat.

– Punttitulokset ovat parantuneet, ja tekniikka on pysynyt, tai se ei ainakaan ole mennyt sekaisin, joten hallissa saattaa mennä vielä jopa metrin pidemmälle, Korkeasalo arvioi kuntoaan.

Lähde: SUL-tiedote