Enni Rukajärvelle ankara pettymys big airissa – lautailutähdeltä kitkerä kuitti kisan tuomareille
Kuva: Getty Images
Enni Rukajärvi ei yltänyt maanantaina naisten big airin karsinnoissa lähellekään omaa tavoitettaan. Suomalainen jäi lopulta vasta karsinnan 16. sijalle, eikä saanut kumpaakaan hyppyään toivotullle tasolle. Kuusamolaista harmitti myös Peyongchangin tuomareiden epämääräinen toiminta.
Rukajärven vedot eivät olleet maantaina kohdillaan. Suomalaistähti myönsi ottaneensa ensimmäiseen hyppyyn liian vähän vauhtia. Toiseen hyppyyn hän latasi voimaa hieman liikaakin.
– Tällä kertaa oli liikaa vauhtia. Eka hypyllä oli liian vähän. Siinä oli vastatuuli. Sitten tulikin liikaa vauhtia. Oli sama koittaa tuota tonnia. Halusin varmistaa, kun eka hyppy oli liian lyhyt, että ei jäisi ainakaan vajaaksi. sitten sitä olikin vähä liikaa, Rukajärvi sanoi Ylen tv-haastattelussa.
Suomalaista ärsytti tuomareiden epäselvä tuomarilinja. Pisteitä erilaisista tempuista jaettiin jopa maallikon silmin varsin sekavasti. Vaikka Rukajärvi ei itse päässytkään jatkoon, toivoo hän finaaliin selkeämpää oikeudenjakoa.
– Tämä tuomoarointi on niin epäselvää, ettei tästä ottanut selvää, millä pääsee jatkoon. Toivottavasti ne ainakin saavat sen tuomarilinjan vähän tarkemmin haltuun. Nyt on vähän paha sanoa, millä pärjää, nainen pohti.
Vaikka big airin kisasta tulikin ikävä pettymys, ei positiivisesta asenteestaan tunnettu kuusamolaislaskija jäänyt surkuttelemaan asiaa liikaa.
– Ihan hyvä maku näistä kisoista jäi. Totta kai olisi toivonut, että olisi pystynyt laskemaan paremmin tässä kisassa, mutta ihan hyvillä mielin tässä ollaan, Rukajärvi vakuutti.
Rukajärvi ei osannut vielä sanoa, onko talven kilpailukausi hänen osaltaan ohi. Kisakalenteriin on jätetty varalta sijaa reissulle Yhdysvaltoihin.
– Tässä vähän puntaroidaan, lähdenkö vielä US Openiin. Pitää vähän katsoa, mikä on fiilis kun pääsee Suomeen.
Lähde: Yle
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista