Hupaisa video: Amerikkalaisen seiväsnaisen suunnitelma Birminghamissa: 1. voita maailmanmestaruus 2. jääpussi jalkaan ja hampurilaista huuleen
Yhdysvaltalainen seiväshyppääjä Sandi Morris onnistui vihdoin ja viimein kirkastamaan ainaiset hopemitalinsa kultaan Birminghamissa käydyissä halli-MM-kisoissa.
Amerikkalainen oli ennen voittoaan ollut hopealla edellisissä halli-MM-kisoissa Portlandissa ja olympialaisissa Riossa 2016, sekä viime vuonna Lontoon MM-kisoissa.
Morrisin voittotulos jännittävässä kilpailussa oli 495. Toiseksi tuli venäläinen, neutraalien tunnusten alla kilpaillut Anzhelika Sidorova hypättyään 490. Pronssille jätettiin Rion olympiavoittaja ja Lontoon maailmanmestari, 480:een päätynyt kreikkalainen Katerina Stefanidi.
Tuore maailmanmestari juhlisti voittoaan perin amerikkalaisesti hampurilaisella ja pirtelöllä hotellihuoneessaan kisa-asu vielä yllä. Hän julkaisi tapahtumasta myös videon Twitter-tilillään.
-Maailmanmestarit ansaitsevat hampurilaisen ja pirtelön, Morris toteaa hauskassa julkaisussa.
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman