Some-kampanja toimi! Seiväshypyn ihmepoika taisteli kilpailuluvan maailman huippuja vastaan
Kuva: Getty Images
Amerikanruotsalainen seiväshyppääjä Armand Duplantis joutui käymään melkoisen myllyn läpi saadakseen luvan osallistua suureen Texas Relays -yleisurheilukilpailuun.
18-vuotias Armand ”Mondo” Duplantis osallistui viime vuonna Texasin suurkilpailuun ja hyppäsi uuden nuorten maailmanennätyksen 590. Samalla tuloksella olisi otettu hopeaa viime kesän MM-kisoissa Lontoossa. Duplantis hyppäsi Lontoon karsinnassa 570, mutta finaalissa tuloksena oli yhdeksäs sija 550:n ylityksellä.
Äitinsä puolelta ruotsalainen ja Ruotsia edustava Armand joutui viime vuoden Texasin kisan vuoksi vaikeuksiin, sillä hän edustaa Lafayette High Schoolia, eivätkä high school -urheilijat saa sääntöjen mukaan osallistua eliittikilpailuihin ulkoradoilla. Duplantis sai viime vuoden tapahtumien johdosta varoituksen, mutta tälle vuodelle Louisiana High School Athletics Association (LHSAA) kielsi osallistumisen Austinin kilpailuun.
Muun muassa maailmanennätysmies Renaud Lavillenie oli ilmoittanut halustaan kilpailla Texasissa juuri siitä syystä, että hän pääsee samaan kisaan ruotsalaisen ihmepojan kanssa. Niinpä Yhdysvalloissa alkoi laaja sosiaalisen median kampanja, jossa hashtagilla #freemondo pyrittiin painostamaan LHSAA päästämään Duplantis mukaan kilpailuun. Mondoa vaadittiin vapaaksi suurilla ilmoitustauluilla ja senaattoritkin laittoivat arvovaltansa peliin kilpailuluvan saamiseksi.
Ever wonder if Mondo is a really big deal in Louisiana? Someone took out a billboard to plead his case, and multiple state senators got involved. Mondo has been cleared to compete at Texas Relays!
Thanks to everyone for fighting wih me to be able to compete at the Texas Realys. Wouldn't have happened without everyone’s help.
LUE MYÖS:
- Nyt avautuu Alisa Vainio keskeytyksestä – ”Se tekee kipeää”
- Urheilucast: Liigan pienseura vei halutun tähden – ”Jättimäinen kiinnitys”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Tulokset ja Suomen joukkue
- Tomek Valtoselle kenkää – toinenkin Jokerit-legenda ulos
- UC: Jokereiden kulmahuone kokoontui – kulisseissa tapahtuu nyt
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- UC: Jokereiden kulmahuone kokoontui – kulisseissa tapahtuu nyt
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Tomek Valtoselle kenkää – toinenkin Jokerit-legenda ulos
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita

