Kuvat: Paljastavilla asuillaan kohun nostattanut urheiluankkuri yllättäen hyllylle – ”Liian uskalias”
Kuva: Getty Images
Englantilainen tv-juontaja ja toimittaja Helen Skelton on äkisti hyllytetty BBC:n tekijätiimistä, Daily Mail uutisoi.
Skelton on jo useamman vuoden ajan ollut BBC:n uintilähetysten tukipilari. Nainen on toiminut studioemäntänä ja esiintynyt usein yhdessä ex-uimareiden, nykyisin kommentaattoreina toimineiden Rebecca Adlingtonin ja Mark Fosterin kanssa.
Skeltonin odotettiin jatkavan pestissään myös huhtikuussa Australian Gold Coastilla pidettävien Kansainyhteisön kisoissa. Näin ei kuitenkaan ole, sillä BBC on laittanut Skeltonin hyllylle.
– Lähetämme huomattavasti pienemmän tekijätiimin Australiaan kuin aiempiin Kansainyhteisön kisoihin. Helen pysyy jatkossakin keskeisessä asemassa BBC Sportilla, Britannian yleisradioyhtiön edustaja sanoi Daily Mailin mukaan.
Skelton nostatti ison kohun Rion olympialaisten aikaan. Nainen esiintyi lähetyksessä piukassa mekossa. Useat BBC:n katselijat valittivat Skeltonista, ja Daily Mailin mukaan asu oli liian uskalias.
– He eivät ole selittäneet syitä. Helen olisi halunnut olla siellä, Daily Mailin lähde painotti.
Daily Mailin juttu ja kuvat Skeltonista löytyvät täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kova päätös: Armand Duplantis vetäytyy Timanttiliigan kisasta – taustalla onnellinen syy
- Huima kaksinkamppailu – kultamitali ratkesi silmänräpäyksessä
- Iivo Niskaselta yllätyspaljastus SM-hiihdoista – ”en olisi tullut, jos…”
- “Normaali paska viikko” – Sami Välimäki latasi suorat sanat Augustassa
- HS: Alisa Vainio saa jättisumman – pelkkä lähtöviivalle saapuminen riittää
- Donald Trumpin lapsenlapsi rikkoi pyhää sääntöä – nyt uhkaa porttikielto
- Useita poissaoloja – SM-viestistä tulossa arvaamaton
- Nyt jysähti – Suomalaisuimari paukutti hurjan ajan ja sivusi lähes unohdettua SE-lukemaa
- Takareisivamma sotki suunnitelmat – Daniel Kosonen kertoo tilanteestaan
- Jasmin Kähärä sai kuulla rohkean ennustuksen – mestaruus karkasi silti
- Suomen MM-kultaa voittanut keihäänheittäjä tekee yllätyspaluun – takana 7 vuoden tauko!
- SM-hiihdoissa yllätysvoittaja – Krista Pärmäkoski sanoi maalissa selvät sanat
- Maratonkunto huipussaan – Alisa Vainio hakee uutta onnistumista
- HS: Alisa Vainio saa jättisumman – pelkkä lähtöviivalle saapuminen riittää
- Iivo Niskaselta yllätyspaljastus SM-hiihdoista – ”en olisi tullut, jos…”
- Useita poissaoloja – SM-viestistä tulossa arvaamaton
- Kova päätös: Armand Duplantis vetäytyy Timanttiliigan kisasta – taustalla onnellinen syy
- Nyt jysähti – Suomalaisuimari paukutti hurjan ajan ja sivusi lähes unohdettua SE-lukemaa
- Jymy-yllätys – ampumahiihtohuippu lopettaa uransa 25-vuotiaana!
- Krista Pärmäkoski pudotti uutispommin – uusi aluevaltaus