Musertava uutinen – entinen seiväshyppytähti sairastui uudelleen leukemiaan
Kuva: Getty Images
Entinen seiväshyppytähti Tim Lobinger on vakavasti sairas.
45-vuotias Lobinger sairastaa leukemiaa eli verisyöpää. Saksalaismedia uutisoi asiasta viime vuoden toukokuussa (uutinen).
Lobingeria hoidettiin kemoterapialla ja kantasoluhoidolla. Tuorein diagnoosi on surullinen: syöpä on palannut takaisin.
– Kehostani löydettiin viime vuonna kahta erilaista syöpäsolua. Ne on tuhottu eikä niitä enää ole. Hieman muuttunut syöpäsolu on palannut takaisin, Lobinger sanoi Sternille.
Uutta kemoterapiahoitoa ei ole vielä aloitettu.
– Veriarvot eivät ole huonontuneet. Ainakaan vielä, Lobinger totesi.
Lobinger ylitti kuuden metrin rajan seiväshypyssä vuonna 1997. Ulkoradoilla mies nappasi kaksi EM-hopeaa ja yhden EM-pronssin. Hallissa hän voitti MM-kultaa 2003.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään

- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen