Syytöksiä huijaamisesta ja varastamisesta, räävitöntä tekstiä, omituiset välit sukulaisiin – Golfkauden ensimmäisellä Major-voittajalla värikäs menneisyys
Kuva: Getty Images
Patrick Reed on voittanut Yhdysvaltain Augustassa pelatun golfkauden ensimmäisen Major-turnauksen, US Mastersin.
27-vuotiaalle amerikkalaiselle arvoturnausvoitto oli uran ensimmäinen. Voittotuloksellaan 15 alle parin Reed jätti maanmiehensä Rickie Fowlerin lyönnin päähän. Kolmanneksi sijoittui Jordan Spieth.
– Tämänpäiväinen golfkierros oli todennäköisesti henkisesti kovin mitä tässä lajissa voi olla, Reed kertoi kilpailun jälkeen Reutersin mukaan
”Kapteeni Amerikka”- lempinimellä golfpiireissä tunnettu Reed ei ole kiertueen suosituimpia pelaajia. Miehen menneisyys on lievästi sanottuna värikäs.
Hän sai aikanaan potkut Georgian yliopistosta ja vaihtoi sen jälkeen Augustan yliopiston joukkueeseen. Reed itse kertoo potkujensa syyksi alkoholirikkomukset, mutta tuonaikaiset joukkuetoverit ovat syyttäneet pelaajaa myös huijaamisesta kilpailuissa sekä pukuhuoneesta varastamisesta.
Reedin välit perheeseensä ovat erikoiset. Hänen vanhempansa asuvat Augustan kentän lähellä, mutta heitä ei tänä vuonna paikalla näkynyt. Reedin vaimon kerrotaan myös poistattaneen vuoden 2014 US Openin aikana kentälle kannustamaan saapuneet sukulaiset. Tähden sisko onkin kuvannut tätä ”itsekkääksi ja kauheaksi kummajaiseksi”.
Myös käytös kentällä on ollut ajoittain melko arvelluttavaa. Muutama vuosi sitten saatiin Shanghaissa käydyn kilpailun aikana melkoista tekstiä nauhalle.
– V***n hienosti putattu kolmesti, v***n hinttari, Reed sadatteli itselleen epäonnistuttuaan viheriöllä, pyytäen kuitenkin myöhemmin anteeksi käytöstään.
Itseluottamus tuntuu kuitenkin nykyään olevan kunnossa.
– Jos et usko itseesi, ei sitä tee kukaan muukaan, Reed sanoo.
Lähde: Guardian
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- SM-finaali sai uskomattoman käänteen – Saara Keskitalo nousi draaman jälkeen
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- Kalevan kisat menettivät taas yhden tähden – ”En olisi halunnut jakaa tällaista päivitystä”
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä