IL: 22-vuotias suomalainen voitti penkkipunneruksen MM-pronssia – taustalla kamppailu harvinaisen sairauden kanssa
Kuva: Getty Images
Suomalainen Artturi Verho saavutti viime viikolla klassisen penkkipunneruksen MM-kisoissa Vantaalla pronssimitalin. Verho nosti alle 23-vuotiaiden ja alle 59-kiloisten sarjassa 117,5 kilon tuloksen.
Erittäin harvinaisesta ihosairaudesta kärsivä 22-vuotias nostaja oli saavutuksesta mielissään. Nuorukainen kärsii epidermolysis bullosa (EB) -ihosairaudesta, jonka vuoksi hänen jalkapohjansa ärtyvät herkästi pahoille rakkuloille. Jalat ovat niin herkät, että Verho joutuu yleensä käyttämään liikkumiseen pyörätuolia tai kävelemään polvillaan.
– Palkintojenjako on tilanne, josta en oikein muista mitään. Se oli niin sanotusti hiljainen hetki itselleni, jossa kävin läpi myös EB:n puolelta sitä, kuinka paljon annan muille nostajille etua, Verho kertoi Iltalehdelle.
MM-mitalin saavuttaminen kotikisoissa oli Verholle yhtä lailla suuri asia. Ainoa harmittamaan jäänyt tekijä oli se, ettei mies yltänyt kisoissa aivan omalle parhaalle tasolleen.
– Se tuo lisäarvoa mitalille, kun se on voitettu Suomessa. Kunto oli harjoituksissa 122,5 kilon luokkaa. Kisapäivä meni muuten hyvin, mutta tämä on niin päivästä kiinni ja herkkä laji sen suhteen, kulkeeko rauta vai ei. Kisapäivänä ei löytynyt sitä nostoflow’ta täysin, nostajalupaus kertasi IL:lle.
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan