Hurja paljastus! Usain Boltin maailmanennätykset eivät olleet kaikkien aikojen nopeimpia juoksuja – Katso video, jossa legenda pinkoo vielä lujempaa!
Kuva: Getty Images
Pikajuoksulegenda Usain Bolt lopetti upean uransa viime vuoden Lontoon MM-kilpailuihin.
Jamaikalainen teki Berliinin MM-kilpailuissa 2009 edelleen voimassaolevat 100 ja 200 metrin maailmanennätykset, 9,58 (100 m) ja 19,19 (200 m).
Kumpikikaan noista juoksuista ei kuitenkaan ollut, yllättävää kyllä, keskinopeudeltaan kaikkien aikojen kovin.
Kolme kuukautta ennen Berliiniä Bolt osallistui Englannin Manchesterissa käytyihin Great Citygames-kilpailuihin.
Tapahtuma järjestettiin keskellä Manchesteria ja tuolloin 22-vuotias pikajuoksulegenda oli houkuteltu vetonaulaksi harvinaiselle 150 metrin matkalle.
Ennen kilpailua oli satanut rankasti, eikä todennäköisesti kukaan paikalle saapunut odottanut muuta kuin näkevänsä vilauksen yleisurheilun supertähdestä.
Lähtölaukauksen kajahtaessa Bolt ampaisi kuitenkin matkaan hurjaa vauhtia, jota kilpailua selostanut Stuart Storeykin hämmästeli.
– Bolt näyttää todella, todella vahvalta. Hän on jo reilusti karussa muita… Hän suorastaan tuhoaa heidät, Storey hehkutti.
Ensimmäiset 100 metriä kulkivat 9,91 sekunnissa ja loppuaika oli 14,35. Kukaan ei kuitenkaan tuolloin tajunnut miten historiallisesta juoksusta oli kysymys.
Nyt Athletics Weekly on paljastanut kisan olleen kaikkien aikojen nopein.
Kun Bolt juoksi 100 metrin maailmanennätyksensä 9,58 Berliinissä, oli hänen keskinopeutensa 23,35 mailia tunnissa (37,578 km/h). 200 metrin maailmanennätyksessä nopeus oli 23,31 mailia tunnissa (37,513 km/h), mutta tuona kylmänä, sateisena päivänä Manchesterissa vauhti oli vielä hurjempaa: 23,38 mailia tunnissa (37,626 km/h).
Voit katsoa videon Boltin hurjasta juoksusta täältä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot