IS: Yleisurheilukonkari hermostui Kristiina Mäkelän kohukommenteista – täräytti tiukan vastineen kolmiloikkaajalle

Kotimaisen yleisurheilun pitkäaikainen vaikuttaja, Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja Jarmo Hakanen arvosteli tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelää naisen aiemmista kohulausunnoista.
Mäkelä väitti aiemmin blogissaan Suomen Urheiluliittoa [SUL] siitä, ettei järjestö välitä urheilijoistaan vaan keskittyy pönkittämään johtajistonsa etuja. Uutisoimme asiasta aiemmin täällä.
Suurta huomiota saaneen ja kiivasta keskustelua herättäneen blogikirjoituksen jälkeen SUL:n toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä puolustautui Mäkelän syytteiltä Ilta-Sanomien haastattelussa. Kolmiloikkaaja ei kuitenkaan sulattanut liittopomon puheita, vaan iski takaisin terävällä somekirjoituksella.
Nyt tunnettu lajikonkari Hakanen otti kantaa Mäkelän ja SUL:n riitaan Ilta-Sanomien haastattelussa. Tampereen Pyrinnön johtomiehen mukaan yleisurheilutähden kritiikki urheiluliitolle oli kohtuutonta.
– Mielestäni Mäkelä kritisoi liian voimakkaasti SUL:ää. Täytyy muistaa, että SUL on urheiluseurojen muodostama liitto. Kun Mäkelä kritisoi SUL:ää, hän arvostelee myös urheiluseuroja.
Yleisurheiluveteraanin mukaan SUL tekee parhaansa urheilijoiden tukemiseksi niillä resursseilla, mitä liitolla on käytettävissään.
Hakanen muistutti lisäksi siitä, että SUL ei voi kohdistaa kaikkia voimavarojaan huippu-urheiluun. Lajiveteraani peräänkuulutti myös urheilijan omaa vastuuta urakehityksestään.
– En näe, että seuratoiminta voi perustua kokonaan huippu-urheilulle. Viimeisimpien kymmenen vuoden aikana SUL:n väki on vähentynyt, mutta ruohonjuuritasolle on saatu 100 henkilöä lisää valmennukseen ja muihin tukitoimiin. Tämä tarkoittaa kokonaisuudessa 75 henkilötyövuotta. Lajiliitto ja seurat tekevät kovaa työtä, ja yrittävät pitää parhaansa mukaan huolta urheilijoistaan. Urheilijalla on myös itsellään vastuu asioistaan, Hakanen latasi.
Lähde: Ilta-Sanomat
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi