Kotimaisen yleisurheilun huippuseurat kimmastuivat Kristiina Mäkelältä saamastaan arvostelusta – ”Yleisurheilu ei voi pahoin!”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen yleisurheilun kärkiseurat ovat lähettäneet medialle yhteisen tiedotteen, jossa se ottaa kantaa kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän rankkaan kritiikkiin Suomen Urheiluliittoa kohtaan. Yleisurheiluseurojen mukaan yleisurheilu ei voi läheskään niin pahoin, kuin Mäkelä väittää.
Uutisoimme aiemmin, että kolmiloikan huippunimi Mäkelä arvosteli näyttävästi sosiaalisessa mediassa SUL:n toimintaa. Yleisurheilutähden mielestä liitto ei tarjoa urheilijoilleen tarpeeksi tukea eikä kykene kasvattamaan tarpeeksi kovan tason huippu-urheilijoita.
Nyt kotimaiset yleisurheiluseurat päättivät avata suunsa. Seurojen ”Yleisurheilu ei voi pahoin!” -nimellä julkaistussa tiedotteessa huomautettiin, että Mäkelän kriitiikki kohdistuu väkisinkin lukuisten pienten seurojen ruohonjuuritason toimintaan.
– Suomen kärkiyleisurheiluseurat ovat erittäin harmissaan Suomen Urheiluliittoon (SUL) julkisuudessa kohdistuneesta voimakkaasta kritiikistä. Kun SUL:n omistavat sadat suomalaiset perinteiset urheiluseurat, pahansuopaisuus kohdistuu väistämättä viiveellä peruskenttätoimintaan, seurat harmittelivat tiedotteessa.
Tiedotteessa korostettiin myös sitä, että suurin osa pienten yleisurheiluseurojen työntekijöistä ovat vapaaehtoisia. Seurat muistuttelivat siitä, etteivät edes maamme suurimmat kärkiseurat pyöri kovin suurilla taloudellisilla resursseilla.
– Yleisurheiluseurat ovat yleishyödyllisiä yhdistyksiä. Niissä toimivat ovat valmiit antamaan osaamisensa seuralleen korvauksetta. Tätä puolta emme ole korostaneet tarpeeksi. Ammattiurheilu on eri asia, mutta aitous on tärkein arvo urheiluseuratyössämme. Sen myönnämme, ettemme ole riittävän selkeästi osanneet kertoa, että yksilöurheilu on myös joukkueurheilua, tiedotteessa vakuutettiin.
Kitkerän tiedotteen allekirjoittivat Helsingin Kisa-Veikot, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Tampereen Pyrintö, Lahden Ahkera ja Turun Urheiluliitto.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näkökulma: Italia tarjoili uskomattomat avajaiset – yhdelle maalle ja yhdelle miehelle vihellettiin
- Suomen olympiatähti esiintyi Ylen haastattelussa oudossa asussa
- Olympiahiihtäjille raivotaan ladulla – ”haistakaa v***tu”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Paljastus: Näin Perttu Hyvärinen voi vielä päästä olympialaisiin!
- Nyt puhuu Teemu Pasanen – näin kommentoi Perttu Hyvärisen kohtaloa IL:lle
- Olympiapommi kytee: Suomen mäkihyppymies löi kaikki ällikällä – kulisseista kova fakta!
- Olympiatähti paljastaa: julkaisee alastonkuvia taitelijanimellä
- Oho! Suvi Minkkinen räväytti asullaan – ”Milanon muotiviikolle?”
- Vilma Nissinen löi rahoiksi – hiihtotähden reaktio kertoo paljon
- Olympiapommi kytee: Suomen mäkihyppymies löi kaikki ällikällä – kulisseista kova fakta!
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Paljastus: Näin Perttu Hyvärinen voi vielä päästä olympialaisiin!
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Vilma Nissinen löi rahoiksi – hiihtotähden reaktio kertoo paljon
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Oho! Suvi Minkkinen räväytti asullaan – ”Milanon muotiviikolle?”
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”