Mahdollinen tappio ei kaada Makwan Amirkhanin UFC-uraa? – ”Ottelu jolla ei ole mitään merkitystä”

Makwan ”Maku” Amirkhani palaa UFC-kehään reilun vuoden tauon jälkeen sunnuntaina. Turkulaisottelija kohtaa Liverpoolissa kehässä Jason Knightin. Amirkhani on otellut neljästi UFC:ssä, joista kolme ensimmäistä taistoa päättyi voittoon. Alla on kuitenkin tappio hajaäänituomiolla Arnold Allenille viime vuoden maaliskuulta.
UFC:ssä kolmesti otellut Teemu Packalén kertoo SuomiUrheilu-sivustolle, minkälainen vastustaja jenkkiottelija Knight on.
– Tiedän jätkän. Kova sälli. Hän on kova vastus Makulle ehdottomasti.
– Mun näkemyksen mukaan Makun pystyottelu ei ole ollut hyvää, mutta sunnuntaina selviää mikä tilanne on nykyisin.
Amirkhanin tavoin Turussa asuva 31-vuotias Packalén varoittaa, että Knightia ei missään nimessä saa aliarvioida.
– Hän on vaikeasti luettava vastustaja. Ikinä ei voi tietää, mitä sieltä tulee. Olen nähnyt otteluita, joissa hän lyö vasemmalla kädellä, mutta sitten seuraavassa matsissa hän saattaakin mätkiä yhtäkkiä oikealla kädellä.
– Etäisyyden pitäminen tulee olemaan yksi avainasioita. Siinä Maku on ollut ihan hyvä. Hän pääsee alta pois. Jos Knight pääsee kunnolla päälle, niin Maku vie hänet tonttiin.
– Knightin suurin vahvuus on mattopainissa. Hän on selällä ollessaan todella vahva ja käyttää paljon jujutsua jaloillaan. Maku puolestaan on hyvä olemaan päällä ja kuristamaan. Tässä niin sanotusti vahvuudet kohtaa. Nähtäväksi jää kumman vahvuudet puskee paremmin läpi.
Polveaan ahkerasti kuntouttava Packalén ei varsinaisesti osaa sanoa, kumpi ottelijoista on ottelussa ennakkosuosikki.
– Knight on nousukiidossa ja Makulla on tappio alla, joten siinä mielessä se voisi olla Knight. Vaikea sanoa. Totta kai sitä toivoo suomalaisen voittoa.
Ottelusta on puhuttu Amirkhanin uran vedenjakana. Tappiota pidetään uran tulevaisuuden kannalta uhkaavana. Packalén näkee asian toisin.
– Tämä on ottelu, jolla ei ole mitään merkitystä. Kun mä ottelen seuraavan kerran, niin silloin on. Makulla on kolme voittoa UFC:ssä ja hänellä on uusi sopimus. Eri asia on sitten, jos mahdollinen tappio tuhoaa miehen psyykkeen. Sopimusasioiden puolesta ura ei kuitenkaan ole katkolla.
– Tämä on kuitenkin laji, jossa ottelut pitää voittaa, jos se mestaruusvyö kiinnostaa. Knight olisi Makulle iso päänahka tämän suhteen, turkulainen arvioi.
Amirkhanin ja Jason Knightin ottelu on osa Liverpoolin UFC Fight Nightia sunnuntaina 27.5. Ilta näkyy suorana lähetyksenä Viaplay Fighting -paketissa.
Jesse Happonen
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Lentopallon MM-kisat 2025
- Ruudun selostaja katsoi Lauri Markkasen valitusta – lausui saman tien selvät sanat
- Kilpakumppani lausui IL:lle selvät sanat Wilma Murrosta
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Silja Kosonen täräytti mahtikaaria – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi
- Korkeustähti Ella Junnila saapui Japaniin – saman tien ”suuren rikoksen” kohteena
- Ruudun selostaja katsoi Lauri Markkasen valitusta – lausui saman tien selvät sanat