Mahtavaa taistelua! Makwan Amirkhani kaivoi voiton hurjasta trilleristä UFC:n Liverpoolin illassa – ”Tämä on showbisnestä!”
Suomalainen UFC-tähti Makwan Amirkhani onnistui kaivamaan äärimmäisen tiukan pistevoiton amerikkalaisesta Jason Knightista sunnuntaina illalla UFC:n Liverpoolin otteluillassa.
Turkulaiskamppailijan mittelö mattopainitaituria vastaan tarjosi varsinaisen jännitysnäytelmän. Knight aloitti ensimmäisen erän selvästi vahvemmin, iskien Amirkhanin kanveesiin jopa kahdesti. Suomalainen oli myös lähellä jäädä Knightin yllättävään triangeliin avauserässä.
Onnekseen Amirkhani selvisi tyrmäysosumilta näyttäneiden osumien alta nopeasti pystyyn ja löysi tiensä otteluun mukaan. Knightin triangelikuristuksesta Amirkhanin pelasti eräkello.
Toisessa erässä suomalaistähti pääsi omien vahvuuksiensa pariin ja vei Knightin toistuvasti kenttään näyttävillä painiotteillaan.
Ottelussa nähtiin monia mattopainitilanteita, joissa kummatkaan eivät saaneet juuri mitään aikaan. Knightin vakuuttava rubber guard -hallinta hidasti Amirkhanin työskentelyä päältä. Suomalaisella ei tuntunut olevan vastausta harvinaiselle puolustustekniikalle.
Ottelu eteni täyteen aikaan saakka. Tuomarit eivät olleet tuloksesta yksimielisiä, mutta Amirkhanille irtosi ottelusta lopulta hajaäänivoitto.
Amirkhani myönsi ottelun jälkeisessä haastattelussa, että odotteli tarkoituksella toista erää. Turkulaisottelijan suunnitelmana oli odottaa siihen asti, että hiki alkaisi virrata tarpeeksi. Silloin hän pääsisi hyödyntämään vahvaa vapaapainitaustaansa.
– Tiesin hänen gameplaninsa. Halusin meidät hikiseksi. Toisessa erässä pääsin painimaan ja käyttämään painiani. Odotin vain toista erää, Amirkhani valotti.
Suomalaistähti oli onnesta soikeana palattuaan voitokkaana häkkiin pitkän tauon jälkeen. Amirkhanin showmiehen elkeet naurattivat ja hämmensivät Liverpoolin yleisöä jo punnitustilaisuudesta saakka.
Mies vakuutti, että kaiken uhon ja kukkoilun takana oli vain halu tarjota faneilleen viihdettä.
– Olin vuoden poissa ja tulin takaisin näin hullun yleisön edessä. Kiitos Liverpool! Tämä on showbisnestä. Olen varma, että nautitte tästä, Amirkhani naureskeli.
Conor McGregorin kotisalilla SBG Dublinilla taitojaan Liverpoolin ottelua varten hionut UFC-tähti toisti häkkihaastattelussa seuraavan tavoitteensa. Kamppailijalla on tähtäimessään pitkän linjan jenkkikonkari Cub Swanson.
– Cub Swanson, annetaan mennä, Amirkhani uhosi.
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman