Makwan Amirkhanilta värikkäitä lausuntoja voiton jälkeen: ”Pakko myöntää, että Jason on hullu paskiainen”
Makwan Amirkhani otti sunnuntaina uransa kannalta tärkeän voiton Jason Knightista palattuaan UFC-kehään 14 kuukauden tauon jälkeen. Turkulainen voitti ottelun tuomareilta saaduin hajaäänin 2-1.
Ottelijakaksikon kesken oli havaittavissa jopa poikkeuksellisen paljon kähinää pitkin viikkoa punnituksesta alkaen. Värikkyys jatkui ottelun jälkeen vielä lehdistön edessä, jossa Amirkhani kertasi ottelua.
– Putosin, olin lattiassa, joten oli se vähän hämmentävää. Minusta ei silti tuntunut siltä, että olisin ulkona, sillä toivuin nopeasti. Jotenkin nautin siitä, että jouduin mattoon.
Kaksikko kettuili toisilleen läpi ottelun.
– Hän sanoi että ”nyt mentiin ämmä”, joten minä siihen samoin. Tämä oli sitä samaa paskanjauhamista koko viikon ajan, josta minä toki nautin, Amirkhani kertoi.
Knight oli huudellut ennen ottelua Amirkhanille jopa kadulla jäätelö kädessään.
– Pakko myöntää, että Jason on hullu paskiainen. Hän söi punnituksen jälkeen makkaraa. Olin ennen ottelua normaalilla kävelylläni puolenpäivän aikaan ja Jason tuli kadulla vastaan jäätelökädessään ja se sama huutelu jatkui.
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman