Nooralotta Neziri sivusi kauden parastaan lapsuksesta huolimatta – valmentaja ihmetteli mitä tapahtui

Aitajuoksija Nooralotta Neziri sivusi kauden parastaan 100 metrin aidoissa Puolan Bydgoszczissa.
Neziri juoksi aidatun ratasuoran aikaan 13,26. Tulos syntyi 1,2 metriä sekunnissa puhaltaneessa vastatuulessa ja toi kolmannen sijan.
Juoksun voitti Puolan Klaudia Siciarz ennätyksellään 13,15. Puolan Karolina Koleczek oli toinen ajalla 13,26.
– Lähtökiihdytys on minulla kovempi kuin koskaan, mutta reaktio oli huono. Valmentaja Petteri Jouste kyseli, että mitä tapahtui, kun muut olivat askeleen edellä reaktion jälkeen. Matkalla tuli vielä pari huonoa aidan ylitystä, Neziri summasi SUL:n tiedotteessa.
Nezirin mukaan rahkeissa on edellytykset huippuajoilla, kunhan lähtöön saadaan lisää terävyyttä.
– Kunto riittäisi jo 13 sekunnin alitukseen. Juoksin nytkin samaa vauhtia toiseksi tulleen Koleczekin kanssa, joka on tällä kaudella juossut 12,91, Neziri sanoi.
Reetta Hurske voitti Bydgoszczissa oman eränsä ajalla kauden parhaallaan 13,36. Tulos syntyi 1,3 metriä sekunnissa puhaltaneeseen vastatuuleen.
– Verryttely ja juoksukin tuntuivat hyvältä. Tuossa lopussa vähän puristin, kun oli vastatuulta. Toisaalta siinä huomasi, että kun on tullut voimaa lisää, pystyy juoksemaan hyvin vastatuuleenkin. Nyt olisin kaivannut vielä toista juoksua, Hurske tuumi.
Lähde: SUL
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Lentopallon MM-kisat 2025
- Ruudun selostaja katsoi Lauri Markkasen valitusta – lausui saman tien selvät sanat
- Kilpakumppani lausui IL:lle selvät sanat Wilma Murrosta
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Nooralotta Neziriltä musertava päivitys – paljasti lohduttoman tiedon
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Silja Kosonen täräytti mahtikaaria – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi
- Ylen suosikkitoimittaja sekoili Japanissa – Heikki Kovalainen näpäytti saman tien
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Korkeustähti Ella Junnila saapui Japaniin – saman tien ”suuren rikoksen” kohteena