TPS julkaisi kaksi kovaa pelaajasopimusta – ”Kesän suurin pelaajakaappaus” vielä julkaisematta
Kuva: Juha Tamminen
TPS vahvisti ensi kauden pelaajaosastoaan kahdella paluumuuttajalla Sveitsistä. Turkulaisseuran vahvuuteen liittyvät hyökkääjä Mikko Hautaniemi ja puolustaja Juuso Alin.
Hautaniemi palaa Turkuun kuuden Sveitsissä pelatun kauden jälkeen. Ennen ulkomaille lähtöään hyökkääjä oli ehtinyt pelata Palloseuran paidassa 88 ottelua, joissa syntyi komeat 107 tehopistettä.
– Innolla olen tulossa takaisin tuttuun seuraan ja joukkueeseen, joka aidosti taistelee kotiedusta tulevalla kaudella. Sveitsiin lähdin poikana ja kotiinpaluun teen miehenä, Hautaniemi kertoo seuran verkkosivuilla.
Fyysisenä oman pään johtajana tunnettu Alin pelasi Sveitsissä puolestaan yhden kauden verran. Päätös kotiinpaluusta oli miehen mukaan helppo tehdä.
– Hienoa tulla takaisin kotiin ja pukea tuttu ja turvallinen TPS-paita päälle. Innolla odotan jo syksyn ensimmäisiä pelejä ja tavoitteet ovat korkealla niin itsellä kuin joukkueellakin, Alin sanoo.
TPS ilmoitti samaan syssyyn, että seuralla on vielä yksi pelaajasopimus julkaisematta ensi kautta ajatellen. TPS tiedottaa lähiviikkoina vielä ”kesän suurimmasta pelaajakaappauksesta.”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus