Yllättävä väite: Talviolympialaisissa alusta asti mukana ollut laji oli vaarassa pudota ohjelmasta – Norjalaiset pelastivat!
Kuva: Getty Images
Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) jäsenenä aina viime vuoteen asti ollut norjalainen Gerhard Heiberg kertoo VG:lle yhden talviolympiahistorian vanhimmista lajeista, pikaluistelun, olleen vaarassa pudota pois ohjelmasta Pyeongchangin kisojen jälkeen.
Laji on ollut mukana aina ensimmäisistä, vuonna 1924 Ranskan Chamonixissa järjestetyistä talvikisoista lähtien.
– Pikaluistelu vaikutti hiukan vanhanaikaiselta ja Hollanti dominoi sitä. Keskustelua käytiin jo siitä, mikä laji korvaisi sen, Heiberg täräyttää.
Esimerkiksi Sotshin olympialaisissa 2014 käydyistä 12 pikaluistelukilpailusta hollantilaiset voittivat peräti kahdeksan kultamitalia ja saalistivat kaiken kaikkiaan lähes kaksi kolmasosaa jaossa olleista mitaleista.
Heibergin mukaan varsinkin norjalaisten menestys Etelä-Korean talvikisoissa ratkaisi kuitenkin sen, että laji päätettiin säilyttää ohjelmassa.
Norjalaiset saavuttivat Pyeongchangin pikaluistelusta neljä mitalia (kaksi kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin).
500 metrillä kultaa ja 1000 metrillä hopeaa napannut Håvard Holmefjord Lorentzen ei tiennyt ennen Korean starttejaan kuinka paljon niissä oli pelissä.
– Olisi ollut todella ikävää jos pikaluistelu olisi pudotettu pois. Onneksi me ja monet muutkin maat saavutimme tänä talvena hyviä tuloksia, Lorentzen toteaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus