28-vuotias tennistähti järkytti lopettamisuutisellaan vuonna 2013 – räväytti jälleen
Tenniskentiltä vuonna 2013 vetäytyneen Marion Bartolin paluu tositoimiin jää haaveeksi.
Bartoli voitti vuonna 2013 Wimbledonin naisten mestaruuden. Pian tämän jälkeen tuolloin 28-vuotias pelaaja shokeerasi tennismaailmaa ilmoittamalla uransa päättymisestä loukkaantumisten takia.
Viime vuonna Bartoli heitti julkisesti, että hän aikoo palata takaisin lajin pariin. Ensin paluun piti tapahtua tämän vuoden maaliskuussa Miami Openissa, sitten hieman myöhemmin keväällä.
Nyt Bartoli ilmoitti suunnitelman muuttumisesta: hän ei enää aio pelata, vaan toivoo pääsevänsä valmentajaksi.
– Tyrmistyneenä minun on valitettavasti lopetettava paluuyritykseni. Lisääntynyt harjoittelu parhaan tasoni löytämiseksi aiheutti taas kipua oikeaan olkapäähäni, joka ei sovi yhteen toipumisen kanssa, Bartoli kirjoitti.
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa