Dopingista kärynneeltä olympiavoittajalta raju hyökkäys – Kovia syytöksiä Kansainvälistä yleisurheiluliittoa kohtaan
Uutisoimme aiemmin 1500 metrin olympiavoittaja Asbel Kipropin luovuttavan taistelun häntä kohtaan esitettyjä dopingsyytöksiä vastaan. (uutinen)
Vyyhti lähti liikkeelle toukokuussa julkisuuteen tulleesta tiedosta, jonka mukaan kenialainen oli antanut positiivisen, EPO:a sisältäneen dopingnäytteen kilpailukauden ulkopuolella tehdyssä testissä viime marraskuussa.
Nyt Kiprop syyttää Reutersin mukaan lähellään olleiden ihmisten ja maansa hylänneen hänet hetkellä, jolloin olisi kipeästi tarvinnut näiden tukea.
– Ihmiset, joiden luulin tukevan minua ovat hylänneet. Hallitus on hiljaa, liitto on hiljaa, jopa managerini on hiljaa. Kaiken lisäksi muut urheilijat antavat vain moraalista tukea tilanteessa, jossa rahantarve on suuri, Kiprop sanoo.
Kenialainen kiisti perjantaina edelleen syyllistyneensä dopingrikkomukseen ja syytti voimakkaasti Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) urheilun eettisyyttä valvovaa yksikköä (AIU).
– AIU haluaa epätoivoisesti oikeuttaa olemassaolonsa ja on valmis tuomitsemaan syyttömän miehen. Kuinka se voi olla samaan aikaan testaaja, syyttäjä ja tuomari? Jokainen näkee, ettei tämä ole oikein, Kiprop vuodatti.
Kenian yleisurheiluliiton edustaja Barnaba Korir puolusti maan kattojärjestöä asiassa.
– Mitä hän haluaa, että liitto tekisi? Säännöt ovat melko selvät, tapaus on hänen ja AIU:n välinen, emmekä me tai maan hallitus voi asiaan puuttua vaikka haluaisimme, Korir totesi ja jatkoi:
– Miksi hän kaiken lisäksi luovuttaa jos tietää olevansa syytön. Silloinhan täytyisi pikemminkin taistella oikeuksiensa puolesta. Hänen puheensa ovat ristiriidassa aiempiin lausuntoihin.
Kiprop kertoo yrittäneensä saada koko viime viikon manageriaan Federico Rosaa kiinni, mutta tuloksetta.
Taistelun jatkaminen on hänen mukaansa taloudellisesti mahdotonta.
– Kaksi lakimiestä, joihin olin yhteydessä pyysivät molemmat 50 000 puntaa (noin 57 000 euroa). Se on valtava summa rahaa, Kiprop toteaa.
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua