Ikä ei todellakaan paina! Roger Federer täyttää kohta jo 37 vuotta, mutta refleksit ovat edelleen rautaa – Katso tuore esimerkki!
Kuva: Getty Images
Tennislegenda Roger Federer haki viikonloppuna Saksan Hallessa jo kisan kymmenettä voittoaan.
Kaiken kaikkiaan 98 turnausvoittoa urallaan ottaneen Federerin esteeksi muodostui kuitenkin loppuotteluvastustaja Borna Coric.
Nuori kroatialainen voitti ottelun lopulta 7-6, 3-6, 6-2 ja pudotti samalla sveitsiläisen tänään julkaistavan maailmanlistan ykköspaikalta.
Elokuussa jo 37 vuotta täyttävä Federer kuitenkin osoitti ottelun aikana etteivät ikävuodet ole hidastaneet miestä piiruakaan.
Ensimmäisen erän katkaisupelin aikana saatiin näyte 20-kertaisen Grand Slam -voittajan salamannopeista reflekseistä, kun verkolle noussut Federer palautti upealla rystyvolleyllaan Coricin kovan ohitusyrityksen.
Tenniskauden kolmas Grand Slam -turnaus Wimbledon käynnistyy Lontoossa 2.heinäkuuta. Federer metsästää kisasta jo yhdeksättä voittoaan.
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan