Lähde: Roger Federer tekemässä yllättävän peliliikkeen – Jättää urheiluasustejätin ja tekee 300 miljoonan dollarin sopimuksen japanilaisyhtiön kanssa!
Tennislegenda Roger Federer on tekemässä yllättävän peliliikkeen.
Federerin kerrotaan jättävän pitkäaikaisen sponsorinsa Niken yli 20 vuoden yhteistyön jälkeen.
Hän allekirjoitti ensimmäisen sopimuksensa urheiluasustejätin kanssa jo 1994, mutta viimeisin kymmenvuotinen ja 100 miljoonan dollarin sopimus päättyi maaliskuun alussa, eikä sille ole sveitsiläismedian tietojen mukaan tulossa jatkoa.
Sveitsiläisen kerrotaan allekirjoittaneen – tai olevan ainakin allekirjoittamassa – kymmenvuotista, peräti 300 miljoonan dollarin sopimusta japanilaisen vaatevalmistaja Uniqlon kanssa.
Uniqlon kerrotaan haluavan investoida Federeriin saadakseen tuotemerkilleen lisää tunnettuutta ennen Tokion 2020 olympialaisia.
Sveitsiläistähdelle muodostuu uuden yhteistyökumppanin myötä kuitenkin ongelma: Uniqlo ei nimittäin valmista tenniskenkiä, joten sveitsiläinen tarvitsee niitä varten toisen yhteistyökumppanin.
Federerin mahdollisen uuden yhteistyösopimuksen pituutta on pidetty yllättävänä, sillä elokuussa 37 vuotta täyttävän megatähden ei odoteta jatkavan uraansa enää vuosikausia.
Lähteet: Tennis World Usa, Daily Express
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!