Suomen lentisnaiset taistelevat finaalipaikasta – Kultaisen liigan välierässä vastassa Bulgaria

Suomen naisten lentopallopallomaajoukkue pelaa torstaina Bulgariaa vastaan paikasta Euroopan Kultaisen liigan loppuotteluun. Budapestissa järjestettävän neljän joukkueen lopputurnauksen toisessa välierässä kohtaavat Unkari ja Tshekki.
Alkulohkossa Suomi pystyi voittamaan vähintään kertaalleen kaikki kolme Euroopan rankingissa korkeammalla olevaa vastustajaansa, joten hienoinen haastajan asema on sopinut tänä kesänä joukkueelle mainiosti.
– Asetelmat ovat todella mielenkiintoiset. Bulgaria on kova hyökkäysjoukkue, mihin yritämme löytää aseita. Oma syöttö on pysyttävä riittävän vaikeana. Lisäksi ne pallot, joihin saamme torjuntakosketuksia, on pelattava hyvin, päävalmentaja Tapio Kangasniemi pohtii.
– Sivullisten veikkauksissa Bulgaria on varmaan suosikki, mutta onneksi lentopallopelin voitto ei tule ikinä tuurilla. Paristasadasta pallosta pitää yleensä voittaa vähän yli puolet – niistä mekin lähdemme taistelemaan, Kangasniemi sanoo.
Välierien voittajat pelaavat perjantaina Kultaisen liigan voitosta, häviäjät pronssista. Unkarin lopputurnauksen kaksi parasta maata jatkaa pelejään 20.–24. kesäkuuta Perussa järjestettävässä kuuden joukkueen FIVB:n Challenger Cupissa, jonka voittaja pelaa vielä koti-vierasottelut paikasta ensi kaudeksi Nations liigaan sen heikointa ”haastajamaata” vastaan.
Naisten Kultaisen liigan lopputurnauksen ohjelma
Välierät 14.6. klo 18.00 Bulgaria – Suomi, klo 21.00 Unkari – Tshekki
Mitaliottelut 15.6. klo 18.00 pronssiottelu, klo 21.00 loppuottelu
Lähde: Lentopalloliitto
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- IL: Suomen hiihtonaiselle satelee melkoisia viestejä miehiltä
- Aino-Kaisa Saarinen löi nyrkin pöytään Ylellä – suoraa tekstiä Suomen hiihtonaisille
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Tämän pelleilyn on loputtava – Norjan hiihtoässän toiminta raivostuttaa
- Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
- IS:lle paljastus: Maajoukkuekaveri lausui Iivo Niskaselle melkoiset sanat
- Nooralotta Neziri kävi päivystyksessä – ällistyi saamastaan laskusta
- Voi ei: Suomen hiihtotähti koki kovan kohtalon MM-kisojen jälkeen
- Se meni täysin pieleen – Iivo Niskanen paljasti nyt todellisuuden
- Suomalainen ampumahiihtonainen heräsi – ikävä totuus selvisi nopeasti
- Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Voi ei: Suomen hiihtotähti koki kovan kohtalon MM-kisojen jälkeen
- Ruotsin hiihtotähdestä Frida Karlssonista saatiin ikävä tieto
- Aino-Kaisa Saarinen löi nyrkin pöytään Ylellä – suoraa tekstiä Suomen hiihtonaisille
- Suomalainen ampumahiihtonainen heräsi – ikävä totuus selvisi nopeasti
- Nooralotta Neziri kävi päivystyksessä – ällistyi saamastaan laskusta
- Suvi Minkkiseltä synkkää puhetta – ”Aivan kamala” tilanne
- Tämän pelleilyn on loputtava – Norjan hiihtoässän toiminta raivostuttaa
- Se oli siinä: Suomalainen hiihtoässä päätyi kovaan ratkaisuun