Suomen naisten Euroopan Kultainen liiga päättyi neljänteen sijaan – ”Tunnelmat ovat pettyneet”
Suomen naisten lentopallomaajoukkue päätti Euroopan Kultaisen liigan neljänteen sijaan, kun Budapestissa pelatussa neljän joukkueen lopputurnauksen pronssiottelussa Tshekki oli Suomea vahvempi erin 1-3 (17-25, 26-28, 27-25, 21-25).
– Tunnelmat ovat pettyneet. Olisihan se pronssi ollut tarjolla, mutta toki kovan työn takana tänään. Isoa kuvaa kun katsoo, niin pitää olla lievästi tyytyväinen. Neljäs sija oli enemmän, mitä moni osasi odottaa, päävalmentaja Tapio Kangasniemi sanoi.
Tasaisesti alkaneessa ensimmäisessä erässä Tshekki sai syötöllään hieman Suomen vastaanottoa rikki ja teki tarvittavan piste-eron tiiviillä torjunta-puolustuspelaamisella. Tshekki hallitsi myös kakkoserän alkua johtaen sitä parhaimmillaan jo 19-16. Suomi taisteli Pauliina Vilposen (13/+5) vahvalla hyökkäyspelillä kaksi eräpallotilannetta, mutta rutinoitunut vastustaja selvitti ne ja käänsi erän itselleen.
– Toisesta erästä alkaen alettiin pelata sitä meidän omaa ja hyvää lentopalloa. Varsinkin puolustuspeliä oli hienoa seurata. Positiivinen asia oli, että se reaktio lopulta tuli. Muuten tästä turnauksesta olisi jäänyt vielä karvaampi maku, Kangasniemi jutteli.
Kolmannessa erässä Tshekillä oli tilanteessa 21-24 kolme mahdollisuutta katkaista peli, mutta Suomi nousi 18-vuotiaan Suvi Kokkosen kylmäpäisellä syöttövuorolla melkoisesta sillasta erävoittoon. Päätöserässä Suomi kaivoi useita uskomattomia palloja takaisin peliin, mutta Tshekin fyysisempi hyökkäyspeli käänsi pronssit lopulta heille.
– Kaikkemme ennettiin pelin jokaisella osa-alueella. Kaikilla oli kova halu voittaa, mutta Tshekki oli hieman parempi, mainion kesän passarina pelannut Kaisa Alanko kertasi.
Eniten Suomen joukkueesta teki pisteitä Salla Karhu, 17/+11. Myös keskipelaajakaksikko Laura Pihlajamäki (13/+13) – Daniela Öhman (13+12) oli hyvässä vedossa. Tshekin parhaat olivat laajalla rintamalla urakoineet yleispelaajat Michaela Mlejnkova (25/+11) ja Eva Hodankova, (19/+16).
Suomen joukkueen matka Kultaisessa liigassa oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Suomi voitti pelaamastaan kahdeksasta ottelustaan neljä – kaikki kesän vastustajat oli rankattu Euroopassa Suomea korkeammalle.
– Hyvä, että saatiin vielä tämä lisäviikko, vaikka kaksi tappiota tulikin. Usein niistä oppii enemmän kuin voitoista. Alkukesä osoitti, että meidän systeemi on oikea. Kovempia joukkueita vastaan sen on vain toimittava pallosta toiseen, päävalmentaja totesi.
Leiritys kohti elokuussa alkavia EM-karsintoja alkaa kuukauden kuluttua. Suomen kanssa kahdesta paikasta vuoden 2019 EM-kisoihin taistelevat Tshekki, Ruotsi ja Viro. Jokainen maa kohdataan kertaalleen sekä kotona että vieraissa. 24 joukkueen EM-kisat on jaettu Turkin, Puolan, Unkarin ja Slovakian kesken.
– Monilla pelaajilla on pitkä kausi takana, joten nyt on viikon tai parin kesäloman paikka. Sen jälkeen laitetaan fysiikkavalmentajat töihin, lentopallon kimppuun palataan heinäkuun puolivälin jälkeen, Kangasniemi suunnitteli.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- Jari Isometsältä tylyä vihjailua Iivo Niskasesta
- Entinen maajoukkuekaveri sanoi IL:lle suoraan näkemyksensä Krista Pärmäkoskesta
- Uusi aluevaltaus: Annimari Korte teki kovan tempun MM-kisoissa
- Hiihtotähti Jasmi Joensuu teki melkoisen muodonmuutoksen
- Johannes Kläbon kuppi meni nurin – tylyä toimintaa Rukalla
- Suvi Minkkinen veti heti johtopäätöksiään – merkittävä muutos viime kauteen
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Suomen hiihtotähti heitti hanskat tiskiin – Virpi Sarasvuon reaktio oli harvinaisen selvä
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Hiihtonainen näytti ovea – Ville Nousiainen puhui nyt suunsa puhtaaksi Ylellä
- Shokkikäänne: Ylen hiihtolähetyksessä tippui uutispommi
- Johannes Kläbo katsoi Iivo Niskasen menoa – lausui IL:lle tylyn tuomionsa
- Johannes Kläbon kuppi meni nurin – tylyä toimintaa Rukalla
- Venäjän hiihtotähti ei voinut käsittää, mitä suomalainen hiihtäjä sanoi hänelle päin naamaa
- Aino-Kaisa Saarisen mitta täyttyi Ylellä – nämä miehet saivat kuulla kunniansa