Tyson Furyn promoottorilta selvä viesti toimenpiteistä ennen seuraavaa ottelua – ”Vastustaja tulee olemaan kovempi”
Entinen nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari Tyson Fury palasi lauantaina kehään pitkän tauon jälkeen.
Paluuottelussaan Fury kukisti Manchesterissa albanialaisen Sefer Seferin lähes farssimaisia piirteitä saaneessa ottelussa.
Brittiläis-irlantilaisen iskijän promoottori Frank Warren kertoi heti tuoreeltaan tietoja seuraavasta, 18. elokuuta Pohjois-Irlannin Belfastissa käytävästä ottelusta,
Furyn seuraavasta vastustajasta ei informaatiota herunut, mutta Warrenilla oli selvä ohje tallinsa iskijälle.
– Tysonin täytyy pudottaa vielä painoaan ennen elokuun ottelua. Hän on hyvin tietoinen, että tuolloin myös vastustaja tulee olemaan kovempi kuin ensimmäisellä kerralla, promoottori totesi Daily Mailille.
Fury painoi ennen lauantaista otteluaan peräti 125 kiloa, kun esimerkiksi marraskuussa 2015 hänen voittaessaan Vladimir Klitshkon oli ottelupaino 111,5 kiloa.
Warrenin mukaan lauantain ottelu palveli ennalta tehtyä suunnitelmaa.
– Emme yrittäneet huijata ketään. Seferi -ottelun tarkoituksena ei ollut kuin helpottaa Tysonin paluuta. Kaiken tuon painon pudottaminen alle kolmessa kuukaudessa on fyysisesti kuluttavaa. Hänen täytyi myös saada kehätuntumaa pitkäksi venyneen tauon jälkeen. Tällä hetkellä Tyson tarvitsee aikaa ja lisää otteluja, Warren totesi.
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman