Seiväshyppääjä Armand Duplantis näkee, että kuuden metrin ylitys on hänelle mahdollinen. Olisiko se mahdollinen jo tiistaina Tampereella alkavissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, joihin 18-vuotias junioreiden ME:n haltija lähtee suursuosikkina?

– En sulje pois sellaista mahdollisuutta. Se tosin vaatii minulta melko lähelle täydellistä hyppyä, mutta jos olosuhteet ovat hyvät, yleisö on hyvin mukana, se on mahdollista, Duplantis totesi Tampereella perjantaina.

Ruotsalaiselle seiväshypyn supertähdelle kevät ja kesä ovat olleet mieliinpainuvaa aikaa. Hän on ylittänyt kahdesti junioreiden ME:n 592 ja 593 ja voittanut ensi kertaa urallaan lajin ME-miehen Renaud Lavillenien. Hiljattain hän myös harjoitteli hyvän tovin Lavillenien kanssa Ranskassa.

– Se oli hieno pönkkä itseluottamukselle, Duplantis muistelee Timanttiliigan Eugenen kilpailua, jossa hän oli toinen ja kukisti ensi kertaa poikavuosien idolinsa Lavillenien.

– Tuntuu, että kaikki on tapahtunut nopeasti. Ensin sitä katsoo videolta Lavillenien hyppyjä ja pitää häntä idolinaan. Sitten voitin hänet Eugenessa ja uudelleen Montreuilissa ja Pariisissa. Nyt huomaan, että pystyn kilpailemaan hänen kanssaan, Duplantis sanoo.

– Treenasin hänen kanssaan nyt toista kertaa. Ensimmäinen kerta kesti vain muutaman päivän, mutta nyt olin hänen kanssa kaksi viikkoa. Hänellä on Clermont-Ferrandissa, Rankassa todella upeat harjoituspaikat. Opin kaikesta mitä hän teki.

Lähde: yleisurheilu.fi