Suomi kahden naisparin voimin beach volleyn EM-kisoihin – ”Valmistautuminen turnaukseen ei ole onnistunut optimaalisesti”
Suomi lähtee tavoittelemaan kahden naisparin voimin menestystä Hollannissa pelattavissa beach volleyn EM-kisoissa.
Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen (rankingsijoitus 13:s) pelaavat alkulohkonsa Utrechtissa. Muut kisakaupungit ovat Rotterdam, Apeldoorn ja Haag.
– Tarun ja Ansun osalta valmistautuminen turnaukseen ei ole onnistunut optimaalisesti loukkaantumisesta johtuen. Viime viikolla he eivät pystyneet osallistumaan Gstaadin Major-turnaukseen. Tämän ei kuitenkaan anneta haitata, vaan tiistaina Utrechtin stadionille astelee nälkäinen suomalaisjoukkue. Alkulohkossa on neljä kovaa joukkuetta, päävalmentaja Kai Liukkonen sanoo.
Riikka Lehtosen ja Niina Ahtiaisen (11:s) pelipaikka alkulohkon osalta on puolestaan Haag, jossa myös välierät ja mitaliottelut pelataan.
– Viime viikon Gstaadin turnaus oli hyvä paluu pelikentille pienen tauon jälkeen. Kaksi kovaa peliä antoi hyvän pohjan EM-turnaukselle. Fiilis tässä tiimissä on odottava ja nälkäinen, pelianalyytikko Mikko Häyrinen raportoi Haagista.
EM-kisoissa 32 paria on jaettu rankingin perusteella kahdeksaan alkulohkoon. Jokaisen lohkon kolme parasta etenee 24 joukkueen jatkopeleihin, lohkovoittajat suoraan kaavion toiselle kierrokselle.
Vuosi sitten Lahti-Liukkonen ja Parkkinen sijoittuivat Latviassa pelatuissa EM-kisoissa viidenneksi. Riikka Lehtosen (parinaan Nette Tuominen) sekä Niina Ahtiaisen (Ida Sinisalo) EM-sijoitus Jurmalassa oli 25:s. Kautta aikojen paras aikuisten suomalaissaavutus EM-kisoissa on Emilia ja Erika Nyströmin pronssimitali vuodelta 2010.
Jyrki Nurmisen ja Santeri Sirenin Euroopan rankingsijoitus 36:s jätti heidät niukasti ulos tämän vuoden kisoista. Kaksikko osallistuu tällä viikolla Haiyangissa, Kiinassa järjestettävään FIVB:n kolmen tähden turnaukseen. Hollannissa vietetään alkaneella viikolla todellista lentopallo- ja beach volley -juhlaa, sillä yhtä aikaa beach volleyn EM-kisojen kanssa pelataan lentopallon alle 20-vuotiaiden poikien EM-kisat sekä istumalentopallon MM-kisat. Beach volleyn EM-kisat, alkulohkojen suomalaisottelut ti 17.7. 14:00 Lehtonen/Ahtiainen FIN [11] – Dabizha/Mastikova RUS [22] ti 17.7. 15:00 Lahti/Parkkinen FIN [13] – Kravcenoka/Graudina LAT [20] ti 17.7. 20:30 Lehtonen/Ahtiainen FIN [11] – Gruszczynska/Gromadowska POL [27] ke 18.7. 13:00 Lahti/Parkkinen FIN [13] – van Gestel/Wesselink NED [29] ke 18.7. 16:00 Kolocova/Kvapilova CZE [6] – Lehtonen/Ahtiainen FIN [11] ke 18.7. 19:30 Bieneck/Schneider GER [4] – Lahti/Parkkinen FIN [13] Lähde: Lentopalloliiton tiedoteLUE MYÖS:
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät