Ilkka Herola osoitti kuntonsa Oberstdorfissa: ”Jälleen kerran kohtuullisen hyvä päivä”
Kuva: Getty Images
Saksan Oberstdorfin kesä-GP:n ensimmäisen osakilpailun paras suomalainen oli Ilkka Herola, joka oli vahvasti mukana perjantai-illan kilpailun kärkikamppailussa ja sijoittui neljänneksi. Sijoitus nosti Herolan kesä-GP:n kokonaistilanteen toiseksi.
Myös muut suomalaiset jatkoivat kesä-GP:n pistetilin kartuttamista. Arttu Mäkiaho nousi hiihto-osuudella sijalle 15 ja Leevi Mutru oli kilpailun 28:s.
Mäkikuntoaan kesän aikana kohentanut Herola onnistui jälleen mäkiosuudella ja oli mukana kärkisijojen kamppailussa.
– Jälleen kerran kohtuullisen hyvä päivä. Mäessä teknisesti hyvä hyppy, alastulossa jäi tänään vähän parantamisen varaa. Siinä menetti muutaman pisteen. Oli pari tuoretta miestä, jotka eivät Villachissa olleet ja olivat hiihto-osuudella omaa luokkaansa. Neljäs sija oli tänään paras mitä pystyi tuolta paikalta tekemään, kommentoi Herola.
Arttu Mäkiaho sijoittui mäkiosuudella sijalle 27. Mäkiaho taisteli hiihto-osuudella jopa kahdeksannesta sijasta, mutta sijoittui loppukirin päätteeksi sijalle 15.
– Mäessä tuli hyvä onnistuminen, nyt löytyi rentous kisakierrokselle. Hiihdossa pääsi aika helpolla ekat 7,5 kilometriä, saatiin porukkaa kiinni ja oli hyvä letka mennä. Tiesin hiihdon aikana, että jossain vaiheessa lähetään lyömään kovaa. Siinä vaiheessa oli jo happoa jaloissa, ettei pystynyt vastaamaan. Iski seinähappo jalkoihin loppukirissä, hyvä että pääsi mäen ylös. Kuitenkin, plusmerkkinen päivä kokonaisuudessaan, pyritään tästä jatkamaan huomenna, kertaa Mäkiaho kilpailutuntemuksiaan.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan