Sössivätkö mittamiehet Kristian Bäckin hypyn? – ”Ei mulla ole mitään näkemystä”
Kuva: Juha Tamminen
EM-kisojen pituushypyn karsinta päättyi suomalaisten osalta jopa dramaattisesti, kun Kristian Bäckin taustajoukot uskovat mittamiesten tehneen virheen suomalaisen viimeisessä hypyssä. Bäckin kaksi ensimmäistä hyppyä kantoivat molemmat tismalleen 760.
22-vuotiaan hyppääjän viimeinen hyppy kantoi vain sentin enemmän. Nuorukaisen valmentaja-isä Mikael Bäck näki kuitenkin, että loikka olisi ollut ainakin kymmenen senttiä pidempi. Suomi teki tilanteesta protestin. Kahdeksan metrin karsintaraja jäi haaveeksi.
Hyppääjällä itsellään ei ollut tilanteeseen näkemystä.
– Ei mulla ole mitään näkemystä, Kristian Bäck totesi Ylen haastattelussa.
Suomalaisen mielestä hän hyppäsi tämän kauden tasollaan karsinnoissa.
– Tulos on ollut koko kauden 7,5 -metrin tasoa. Mitäs tästä olisi pitänyt odottaa?
– Yksi hyvä kisa tällä kaudella Kalevan kisoissa nostatti odotuksia. Silloin oli hyvä päivä, nyt ei. On turha odottaa kahdeksan metrin hyppyjä tässä tilanteessa, Bäck puolusteli tulostaan Ylelle.
Myös Kristian Pulli karsiutui finaalista.
Lähde: Yle TV2
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan