Suomi juhli voittoa ja Pauliina Vilposta: ”Vasta pelin jälkeen tajusin, että oli viimeinen peli”
Suomen naiset ottivat jo kolmannen voittonsa lentopallon EM-karsinnoissa kukistamalla Ruotsin 3-1 Helsingin jäähallissa. Vaikean ensimmäisen erän jälkeen ote piti ja erät tulivat Suomelle 20-25, 25-15, 26-24 ja 25-14.
Karsintojen puolivälissä Suomi on ainoa tappioton joukkue ja jahtaa tosissaan EM-kisapaikkaa. Neljän joukkueen lohkosta kaksi parasta pääsee vuoden 2019 EM-kisoihin.
Suomen kapteeni Pauliina Vilponen pelasi Helsingissä viimeisen maaottelunsa kotimaassa ja ensi viikonlopun peli Ruotsissa on sitten uran viimeinen. Ottelun jälkeen jäähallin kuutiolla pyöri upea kuvakavalkadi Vilposen lentopallourasta.
– Ennen peliä keskityin kuten ihan kaikkiin muihinkin peleihin ja vasta pelin jälkeen tajusin, että oli viimeinen peli. Olin tosi yllättynyt juhlallisuuksista pelin jälkeen ja olen todella iloinen niistä ihmisistä, joita olen tavannut lentopallon parissa, Vilponen sanoo.
Kapteeni Vilponen kiitteli koko joukkuetta voitosta.
– Me pystyttiin toteuttamaan pelitaktiikkaa riittävästi voittoon. 3-1-voitto on huikea hienoa kahden 3-2-voiton jälkeen. Uumajassa me joudutaan pelaamaan vielä paremmin kuin täällä.
Ruotsi taisteli välillä kovastikin superlahjakkaan Isabelle Haakin johdolla. Yksi huippupelaaja ei kuitenkaan riittänyt, kun Suomi vastasi koko rintamalla.
– Meidän oli pakko ottaa neljä vastaanottajaa Haakin syöttövuorolla, vaikken siitä tykkää, eikä me sitä olla juurikaan käytetty, naisten päävalmentaja Tapio Kangasniemi sanoo.
– Oli hienoa voittaa kotiyleisön edessä. Vielä hienompaa on jälleen kerran se, miten joukkue käsitteli vaikean paikan hävityn ensimmäisen erän jälkeen.
– Uumajassa on taas uusi peli. Vielä on muutama päivä aikaa nauttia tästä maajoukkuekesästä.
Suomen aloituskuusikko oli tuttu edellisestä pelistä. Passarina Kaisa Alanko, hakkurina Pauliina Vilponen, yleispelaajina Salla Karhu ja Noora Kosonen sekä keskipelaajina Laura Pihlajamäki ja Daniela Öhman. Liberoina vuorottelivat Saana Koljonen ja Tiiamari Sievänen.
Ruotsi vei avauserän lopun vahvasti 20-20-tasatilanteesta 25-20-erävoittoon. Ruotsin hyökkäys oli tehokasta ja hakkuri Isabelle Haak ja yleispelaaja Diana Lundvall tekivät kuusi pistettä molemmat. Kosonen teki Suomelle viisi pistettä.
Toisessa erässä Suomi pöllytti Ruotsia heti alusta alkaen ja vei erän tylysti 25-15. Ruotsi antoi virheillä Suomelle peräti 12 pistettä.
Haakin tuhoisalla syöttövuorolla Ruotsi nousi kolmannessa erässä 15-19-tilanteesta 21-19-johtoon. Erän loppua väännettiin tiukasti jatkopalloille asti ja Suomi vei lopulta erän 26-24.
Neljäs erä oli jälleen vakuuttava suoritus Suomen naisilta. Erävoitto komeasti 25-14.
Lähde: Lentopalloliiton tiedoteLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta