Uusi Suomen ennätys 1000 metrillä – 30 vuotta vanha ennätys on vihdoin lyöty!
Sara Kuivisto juoksi Pärnussa 1000 metrin Suomen ennätyksen.
Kuivisto viiletti käytännössä soolojuoksuna ajan 2.40,81, jolla hän siirsi historiaan Kaisa Siitosen vuonna 1988 juokseman entisen SE:n 2.41,57.
– Olisi voinut juosta kovempaakin, mutta se verotti, kun vedin juoksua alusta loppuun ja takasuoralla oli kova vastatuuli, Kuivisto sanoi.
Juoksussa piti olla ”jänis” eli vauhdittaja, mutta sellaista ei kuitenkaan ollut.
– Ajattelin, että pistelen vaan menemään. Minulla oli kuitenkin tavoitteena juosta Suomen ennätys, Kuivisto sanoi.
Kuivisto ohitti 800 metriä ajassa 2.08, joka oli hitaammin kuin hän oli ajatellut.
– Tavoite oli juosta 800 metriä 2.05:een, mutta tuuli verotti vauhtia, Kuivisto sanoi
Porvoon Akillesta edustava Kuivisto on aiemmin tällä kaudella juossut 800 ja 1500 metrin ennätyksikseen 2.02,14 ja 4.08,96. Hän kilpailee vielä kerran 800 metrillä ennen elo-syyskuun taitteen Ruotsi-ottelua Tampereella.
– Toivottavasti siellä juostaisiin kovaa, ettei tulisi kyttäysjuoksuja, Kuivisto sanoo.
Lähde: SUL tiedote
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman