IS: Sydäntä särkevä uutinen – urheilupiireissä ihastuttanut Aikku-koira jouduttiin lopettamaan

Suomalaista urheilukansaa, varsinkin eläinrakaista sellaista, on kohdannut surullinen uutinen. Useissa kotimaisissa urheilutapahtumissa nähty jackrusselinterrieri Aikku menehtyi pari viikkoa sitten 16 vuoden ja kahdeksan kuukauden iässä.
Asiasta kertoo Ilta-Sanomat. Aikun omistaja Touho Häkkinen kertoi IS:lle, että päätös terrierin lopettamisesta oli raskas.
Hän pitää kuitenkin ratkaisua oikeana.
– Aikusta näki, että oltiin tultu tilanteeseen, jossa elämänilo oli vanhuuden myötä selvästi hiipunut. Päätimme tutun eläinlääkärin kanssa, että tämä oli paras vaihtoehto, ettei koira kärsisi, Häkkinen kertoi IS:lle.
Omistaja järjesti parhaalle ystävälleen lämminhenkiset viimeiset päivät. Kaksikko kävi Aikun viimeisten elinpäivien aikana koiran rakastamilla luontoretkillä sekä Mikkelissä suunnistuksen SM-kisoissa.
Aikku oli urheiluväelle tuttu, sillä innokas ja tunnettu valokuvaaja Häkkinen on työskennellyt useissa suunnistus- ja hiihtokisoissa. Samalla Aikku on luonnollisesti ollut omistajansa mukana ja ihastuttanut ihmisiä.
– Kesällä Aikkua on kutsuttu suunnistuskoiraksi ja talvella hiihtokoiraksi. Lajien edustajat ovat omineet sitä kauden aikana itselleen, Häkkinen sanoi naurahtaen.
Parin viime viikon aikana Häkkinen on saanut lukuisia surunvalitettuviestejä. Osanottonsa rakkaan ystävän poismenosta on välittänyt muun muassa hiihdon olympiavoittaja Iivo Niskanen.
– Yksi Aikun kovimmista faneista on ollut entinen maajoukkuehiihtäjä Murasen Pirjo. Hän vei viime talvena Aikun kesken Rovaniemen kisojen kotiinsa hoitoon, koska kisapaikalla oli niin kylmä. Aikku on ollut myös Pirjon mukana kuuluttamossa, kun hän on ollut asiantuntijahommissa, Häkkinen kertoi.
Kuten kuvitella saattaa, kaksikon ero on ollut vaikea. Häkkinen on kuitenkin saanut lohtua duon lukuisista unohtumattomista seikkailuista ja niiden synnyttämistä muistoista, jotka elävät ikuisesti.
– Aikku on aina ollut paras lenkki- ja retkikaverini. Olen tirauttanut monet itkut, mutten niinkään siksi, että olisin surullinen. Olen itkenyt enemmän ilosta – että olen saanut elää niin pitkään yhdessä niin hienon koiran kanssa.
IS:n jutun aiheesta voi lukea täältä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Espanjassa leireilevä Noora Neziri julkaisi rohkean kuvan – näin naisella menee nyt
- Senni Salminen lähti Portugaliin – naisen päivitys etelästä ihastuttaa
- Kovia numeroita: Hurja tieto Suomen hiihtotähden taloudellisesta tilanteesta
- Ella Junnila antoi lähtöpassit valmentajalleen – Yle: Taustalla olivat nämä syyt
- Hiihtolegenda passitettiin sairaalaan – karu väite naisen tilasta
- Suomen hiihtotähden tilanteessa yhtäkkiä merkittävä käänne – ”En oikein itsekään ymmärrä”
- Se on loma – Suvi Minkkinen julkaisi upean kuvan
- Tästä ei hiiskuttu – koko karu totuus Frida Karlssonista paljastui nyt
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Suomen hiihtotähden tilanteessa yhtäkkiä merkittävä käänne – ”En oikein itsekään ymmärrä”