Vuoden positiivisin suomalainen Mikko ”Peltsi” Peltola on todella intohimoinen tästä lajista – ”Se on ihanaa, haastavaa ja rauhoittaa mieltä”
Yleisradion toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola kertoo saaneensa maastopyöräilykärpäsen puraisun jo ihan pienenä, ennen kuin nykyaikaisesta maastopyöräilystä vielä tiedettiin mitään.
– Olen intohimoasteikolla 10/10 maastopyöräilijä, hän sanoo Hämeenlinnan kaupungin tiedotteessa.
– Metsään kannattaa mennä pyöräilemään, koska se on ihanaa, haastavaa ja rauhoittaa mieltä, Peltola kuvailee.
Evo Trail Weekend 21.-23.9. kokoaa syyskuiseen metsään patikoijat, polkujuoksijat, maastopyöräilijät ja yrittäjät. Hämeenlinnassa ajettavan kilpailun reitit koostuvat upeista pikkupoluista, teknisistä osuuksista sekä vauhdikkaammin ajettavasta urasta.
Peltola odottaa jo innolla tapahtumaa. Hänellä on siellä kaksoisrooli, perjantaina puhujana ja sunnuntaina maastopyörän selässä.
– Evo on minulle tuttu paikka, sillä kesämökki on lähellä. Odotan innolla tilaisuutta saada olla ulkona ja jakaa omia ajatuksia. Sunnuntaina puolestaan odotan kovaa ajoa ja hienoja polkuja, hän kertoo iloisena.
Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi syyskuun kolmantena valittu Peltonen kannustaa kaikkia mukaan kisaamaan upeisiin maisemiin. Reittejä on sekä kilpailuhenkisille että harrastajille, eikä kilpailulisenssiä vaadita.
Mukaan voi siis lähteä vaikka olisi ensimmäistä kertaa lajin parissa!
Lisätietoja:
Evo Ilvesvaellus, Evo Trail Run ja Evo MTB: yrittäjä Mikko Reitti p. 044 580 5455
Evo Business Camp: yrittäjä Sirpa Korkatti p. 044 276 7270
Kuva: Mika Viitanen
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan