Yli 350 liigamaalia urallaan iskenyt Veli-Matti Hynynen ei kaipaa takaisin kaukaloon: ”Kaikki voimavarat oli käytetty henkisesti ja fyysisesti”
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigassa yhteensä 342 ottelua urallaan pelannut Veli-Matti Hynynen ripusti viime kauden päätteeksi salibandymailansa naulaan. Runkosarjapeleissä kaikkien aikojen 16. tehokkain pelaaja lopetti pelaamisen uransa neljänteen SM-mitaliin, kun Happee jäi hopealle hävittyään Superfinaalissa Tampereen Classicille.
Urallaan yli 350 liigamaalia tehnyt ja vajaat 200 maalisyöttöä antanut Hynynen kertoo SuomiUrheilun haastattelussa, että ei ole ikävöinyt kaukaloon, vaikka uusi kausi Salibandyliigassa on alkanut tänä syksynä ryminällä.
– Ei minkäänlaista mielenkiintoa ole pelaamista kohtaan. Kyllä minä totesin viime kauden päätteeksi, että kaikki voimavarat oli käytetty henkisesti ja fyysisesti, Hynynen toteaa.
Hänen arkensa täyttyy nyt muilla asoilla.
– Töitä ja harrastekiekkoa. Lisäksi kuskaan poikaa futistreeneihin, joka on ollut kivaa katsottavaa, ex-hyökkääjä kertoo.
35-vuotias Hynynen kertoo oman arvionsa tämän kauden mestarisuosikeista. Jyväskyläläinen myötäilee toimittajan näkemystä siitä, että kolme edellistä Suomen mestaruutta voittanut Classic on jälleen vahvoilla.
– Kyllä joo, jos rosteri pysyy terveenä. Oilersin veikkaisin kovaksi haastajaksi ja TPS on myös vahvistunut sen verran, että se voi taistella hyvistä sijoista.
Hynynen ei nimeä – viime kauden hopeajoukkuetta ja vanhaa seuraansa – Happeeta suosikkien joukkoon.
– Se on vähän siinä ja tässä, kumpaan suuntaan heidän kausi kallistuu. Jos homma lähtee heti alusta asti luistamaan, he voivat pelata vahvankin kauden. Jos puolestaan heti tulee ylämäkiä kavuttavaksi, niin voi tulla vaikea kausi. Toivotaan, että he pärjäävät, Hynynen pyörittelee.
Salibandyliiga jatkuu maanantaina kahden ottelun voimin. Toinen otteluista pelataan Tampereella, kun Koovee isännöi Indiansia. Hynysen puheista käy ilmi, kumpi joukkue on lähtökohtainen ennakkosuosikki.
– Mä en tiedä varmaan yhtään pelaajaa Kooveesta, joten sen ei pitäisi olla kauhean kova joukkue.
– Inkkareilla on puolestaan liigaan pari todella tasokasta pelaajaa. Valtteri Kainulainen ja Aaro Astala ovat todella hyviä pelaajia tähän sarjaan. Puolustuksessa myös Otto Lehkosuo on hyvä pelaaja, Hynynen luettelee pelaajia, joita kannattaa seurata.
Entinen maalitykki uskoo, että Indians tulee olemaan sarjan keskikastia.
– Joukkue taistelee varmaan siitä viimeisestä pudotuspelipaikasta. Arvioin heidät sijoille 7.-10.
Maanantai-illan molemmat ottelut Koovee-Indians ja Nokian KrP-TPS ovat nähtävissä suorina lähetyksinä klo 18.25 alkaen Ruutu+ -palvelusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Huippulupaus sivuun Espoosta – kantapäävaiva katkaisi kauden
- Sinkkuvuodet ohi! Ylen toimittaja löysi uuden kullan: ”Jäi olympialaisista käteen”
- Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Nyt jysähti – Kerttu Niskanen ja Johanna Matintalo ulos!
- Miesten keihäässä ennennäkemätön katastrofi – nyt paljastui syy Ylellä