Yön yli nukkuminen muutti Lotta Lepistön mielen MM-maantieajosta – ”Haluan olla Viivin tukena”

Suomen ykköspyöräilijä Lotta Lepistö on päättynyt sittenkin ajaa lauantaina Innsbruckin MM-maantiellä.
Eilinen henkilökohtainen aika-ajo oli Lepistölle pettymys, mutta yön yli asiaa harkittuaan Lepistö päätti jäädä nuoren Viivi Puskalan tueksi kilpailuun.
– Haluan olla Viivin tukena, kun hän osallistuu ensi kertaa naisten MM-starttiin. Haluan olla hyvä esikuva. Eilen en ajatellut asiaa ihan loppuun asti, Lepistö totesi Suomen Pyöräily ry:n tiedotteessa.
19-vuotias Puskala ajaa naisten elite -luokassa Innsbruckissa ensimmäistä kertaa. Maantiereitti kulkee Kufsteinista Innsbruckiin ensimmäiset 85 kilometriä ja matkalla on yksi todella jyrkkä nousu 60 kilometrin kohdalla. Sen jälkeen ajetaan kolme kierrosta kaupungin ympäristössä, ja joka kierroksella on kahdeksan kilometriä pitkä nousu.
– Reitti ei todellakaan ole minulle optimaalinen, mutta joskus näin. Hyvä jos voin jossain auttaa, Lepistö mietti.
Puskala oli myös Lepistön päätökseen tyytyväinen.
– Kiva juttu, koska tämä on minulle ensimmäinen aikuisten arvokisa eikä tarvitse olla ypöyksin, Puskala kommentoi.
Lähde: Suomen Pyöräily ry:n tiedote.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomen keihästähdestä tehtiin brutaali havainto – ”Ihan sekaisin”
- Se päättyi siihen: Suomalainen mestarijuoksija heitti hyvästit
- Se oli siinä: Jasmi Joensuu jätti haikeat jäähyväiset
- Mari Eder teki uuden aluevaltauksen – Kaisa Mäkäräisellä on näppinsä pelissä
- Miss Suomi -tittelin tavoittelu alkaa – Lotta Harala sai riemastuttavia uutisia
- Wilma Murto ällistyi yleisurheilumiehen jäätävästä tempusta – reagoi välittömästi
- Paljastus: Johannes Kläbo tekee posketonta tiliä
- HS: Legenda katsoi hetken Eva Wahlströmin nyrkkeilemistä – antoi saman tien brutaalin tuomion
- Yksi on poissa: Hiihtoliitto jakoi traagisen uutisen
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- Miss Suomi -tittelin tavoittelu alkaa – Lotta Harala sai riemastuttavia uutisia
- Se oli siinä: Jasmi Joensuu jätti haikeat jäähyväiset
- Mari Eder teki uuden aluevaltauksen – Kaisa Mäkäräisellä on näppinsä pelissä
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Wilma Murto ällistyi yleisurheilumiehen jäätävästä tempusta – reagoi välittömästi
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- Yksi on poissa: Hiihtoliitto jakoi traagisen uutisen
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- HS: Legenda katsoi hetken Eva Wahlströmin nyrkkeilemistä – antoi saman tien brutaalin tuomion