Petra Olli voitti maailmanmestaruuden hämmentävien vaiheiden jälkeen – Oma valmentaja painoi vahingossa haastonappia, jonka vuoksi Olli olisi hävinnyt!

Petra Olli on ottanut painin MM-kultaa 65-kiloisten sarjassa kukistamalla Kanadan Danielle Lappagen pistein 6-5.
Ottelun loppu oli käsittämätöntä draamaa, kun suomalaisen päävalmentaja Ahto Raaska painoi vahingossa haastonappia. Virheellisestä haastosta kanadalaiselle olisi tuomittu maailmanmestaruuteen vaadittava piste. Raaska kutenkin huitoi ja huusi tuomarille, ettei haastanut tilannetta.
Kanadalaisten tehtäväksi jäi haastaa viimeinen tuomio, josta Petra Olli sai kuudennen pisteen. Suomalaiselle olisi riittäneet myös tasalukemat, sillä kanadalaiselle oli tuomittu ottelussa varoitus.
24-vuotias suomalainen oli aiemmin voittanut painin kaksi Euroopan mestaruutta ja MM-hopeaa, mutta maailmanmestaruus oli hänen uransa ensimmäinen.
Marko Yli-Hannuksela oli viimeisin painin suomalainen maailmanmestari. Hän voitti vuonna 1997.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Se oli siinä – Yle: Suomen keihäskarjulta iso ilmoitus MM-kisojen alla
- Suomen naisjuoksijat pulahtivat yhdessä kylpyyn – tämä päivitys ei jätä paljon epäselväksi
- Suvi Minkkiseltä peliliike – näin nainen vältti viranomaisten vihan Ranskassa
- Tuomio tulossa: Hiihdon olympiavoittajalle povataan rajua rangaistusta
- Mitä jälkeä: Nyt tuli posketon keihäänheittokaari
- Ura ohi: Suomalainen hiihtomies löysi uuden työpaikan
- Urheilutähdellä ja rakkaalla 25 vuoden ikäero – tämä vanhemmassa miehessä vetosi
- Wilma Murto sanoi sen ääneen – seivästähdeltä raju tavoite
- Nyt jysähti: Suomalaiselta aiturilta mahtiaika MM-kisojen alla
- Ilkeät puheet lähtivät liikkeelle – Yle: Jasmi Joensuun toiminta tuomittiin täysin
- Oliver Helander heitti jättikaaren – lausui jäätävät sanat
- Maailmalta todellinen shokkiheitto Susijengin Miikka Muurisesta
- Wilma Murto sanoi sen ääneen – seivästähdeltä raju tavoite
- Ilkeät puheet lähtivät liikkeelle – Yle: Jasmi Joensuun toiminta tuomittiin täysin
- Kaisa Mäkäräinen paljasti yllättävän tiedon elämästään – ”Voitteko uskoa?”
- Hiihtotähden suhde päättyi eroon – ”Lähdimme eri teille”
- Mitä jälkeä: Nyt tuli posketon keihäänheittokaari
- Urheilutähdellä ja rakkaalla 25 vuoden ikäero – tämä vanhemmassa miehessä vetosi
- Tuomio tulossa: Hiihdon olympiavoittajalle povataan rajua rangaistusta
- Krista Pärmäkosken elämään ilmestyi tämä mies – nainen teki nyt yhden asian selväksi