Tyson Fury paljasti hauskan tarinan, miksi palkkasi tuntemattoman valmentajan – ”Hän ei meinannut uskoa minua, mutta lähti saman tien naisten perään”
Kuva: Getty Images
Brittinyrkkeilijä Tyson Fury kohtaan WBC-liiton raskaansarjan maailmanmestari Deontay Wilderin kauan odotetussa ottelussa joulukuussa.
Fury on tekemässä väkevää nousua parrasvaloihin huume- ja alkoholiaddiktion kourista. Hän oli perjantaina The Joe Rogan Experience -podcastissa vieraana.
Hän kertoi ohjelmassa, kuinka palkkasi uuden valmentajansa Ben Davisonin.
– Hän on 24-vuotias tuntematon valmentaja, jota kukaan ei tunne, eikä hän ole ikinä valmentanut ketään.
– Olimme juhlimassa Marbellassa, kun kaksi todella kaunista naista käveli ohitsemme. Sanoin hänelle, että jos hän hankkii heidän puhelinnumeronsa minulle, palkkaan hänet valmentajakseni. Hän ei meinannut uskoa minua, mutta lähti saman tien naisten perään.
Hän palasi myöhemmin numeroiden kanssa ja olin varma, että hän on oikea mies minulle.
– En palkannut häntä kuitenkaan vain pelkästään numeroiden vuoksi. Hän oli valmis uhrautumaan vuokseni tuolla tavalla, vain todistaakseen minulle, että pystyy siihen. Tähän tarvitaan itseluottamusta ja kanttia. Olemme samanlaisia.
Koko podcastin voi katsoa alta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- MM-kisat mullistuvat – legendaarinen laji siirtyy sivuun
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Timanttiliiga 2026: TV, aikataulu, kisakalenteri, suomalaiset
- Lotta Harala paljasti suunnitelmansa – ”tässä kuussa lähden kuukaudeksi…”
- Asiantuntija latasi hurjan arvion 17-vuotiaasta superlupauksesta – ”Viisi vuotta edellä muita”
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Nyt jysähti: Suomalaismies työnsi Euroopan kärkituloksen kuulassa
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Ex-olympiaurheilija etsintäkuulutettu – syytetään rajusta rikoksesta!
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti
- Harvinainen julkaisu – Eduard Hallberg esitteli rakkaansa hellyyttävällä kuvalla