Mestaruusliigassa luvassa tasokas kärkiottelu – ”Suomen kentillä peli kulkenut mallikkaasti”

Miesten lentopallon Mestaruusliigassa nähdään lauantaina todella kovatasoinen kamppailu, kun liigaa johtava Savo Volley isännöi toisena olevaa Hurrikaani Loimaata.
Molemmat joukkueet ovat pelanneet tällä viikolla eurocupeissa. Savo Volley eteni Challenge Cupissa jatkoon, mutta Hurrikaani putosi CEV Cupista puolalaista Indykpol AZS Olsztynia vastaan.
Hurrikaanilla on menossa todella kova jakso, sillä euro-otteluiden välissä se voitti liigassa yhden suurimmista ennakkosuosikeista VaLePan, ja nyt sitten on edessä Savo Volleyn kohtaaminen.
– Hyvässä iskussa pääsemme matkaan. Olemme osoittaneet sen muutamassa viime pelissä. Voitimme VaLePan ja pelasimme Olsztyniakin vastaan suhtkoht hyvää lentopalloa. Tasoeroa tietysti oli, mutta Suomen kentillä peli on kulkenut mallikkaasti, sanoo Hurrikaanin ja liigan tähtikaartiin kuuluva Matti Oivanen SuomiUrheilu-sivustolle ennen viikonloppua, joka sisältää Hurrikaanin osalta myös vieraspelin Team Lakkapäätä vastaan sunnuntaina.
– Eikä Rovaniemen vieraspelikään ole yhtään sen helpompi! Kovat pelit tulevat putkeen, ja mukavahan näitä kovia pelejä on pelata. Menemme nyt ensimmäistä kertaa Savo Volleyta vastaan, mutta tiedämme, millainen nippu siellä on. Meidän pelimme Savon joukkueita ovat menneet hyvin. Mielenkiintoista nähdä, pelaako Olli-Pekka Ojansivu ja ketkä ovat yleispelaajien paikoilla, Oivanen tuumaa.
Oivanen on ollut tänäkin syksynä Hurrikaanin kantavia voimia. Kokenut keskipelaaja on päässyt pelaamaan suhteellisen terveenä ja on korkealla liigan ässäsyöttö- ja torjuntapistetilastoissa.
– Olen pelannut kaikissa peleissä, eli ei ole ollut mitään sellaista, minkä takia olisi pitänyt olla poissa. Ainahan tässä jotain pientä on. Aina urheilijalta jotain löytyy, mutta ei tällä hetkellä mitään sellaista, etten pelaamaan pystyisi, hän sanoo.
Hurrikaani on voittanut kymmenestä liigaottelustaan kahdeksan. Yksi tappio on tullut kauden neljännessä kamppailussa erin 2-3 VaLePalle ja toinen kauden kuudennessa ottelussa ETTAa vastaan. Nyt Hurrikaani on neljän liigaottelun voittoputkessa.
– Pelaamme joukkueena hyvin. Se on suurin tekijä. Emme ole välttämättä nimilistaltamme ihan kärkipäätä, esimerkiksi VaLePa on kovempi paperilla. Pelaamme porukalla, ja jokainen hoitaa oman tonttinsa hyvin. Peli-ilo on löytynyt, ja jos sitä ei ole mukana, niin eihän silloin pelikään kulje. Olemme tehneet kurinalaisesti töitä ja treenanneet hyvin. Treeneistähän se kaikki lähtee, ja asioita, joita tehdään peleissä, on hinkattu salilla, Oivanen sanoo.
Yhtenäinen Hurrikaani
Hurrikaani vähensi täksi kaudeksi ulkomaalaisvahvistusten määrää. Passari Matthew Westiä lukuun ottamatta joukkue on täysin kotimainen.
– Hän on oikein pätevä kaveri ja tyyppinä mukava. Hän sopii porukkaan yhteishengen kannalta hyvin, Oivanen kertoo.
Hurrikaanin kokemukset viime kauden ulkomaalaisista eivät olleet hyviä. Serbipassari Maksim Buculjevic oli vähintäänkin oman arvonsa tunteva, ja keskipelaajista Dmitri Shestakin sopimus purettiin miehen kieltäydyttyä pelaamasta.
– Joo, meillä oli se venäläiskaverin tapaus juuri pudotuspelien alla, kun hänellä oli erimielisyyksiä porukan kanssa. Viime kauden passarimmekaan ei ollut helpoimmasta päästä. Viime kaudella ulkomaalaisvahvistuksia oli neljä ja nyt vain yksi. Kyllä sekin helpottaa tekemistä ja parantaa yhteishenkeä, Oivanen sanoo.
Savo Volley-Hurrikaani Loimaa nähdään lauantaina suorana lähetyksenä Ruutu-palvelussa kello 15.50. Ruudun viikonlopun toinen suora miesten Mestaruusliigan ottelu on lauantaina kello 16.50 alkava Tiikerit-Raision Loimu.
Panu Markkanen
Twitter: @PanuMarkkanen
(Kuva: Hurrikaani/ Juuso Riponiemi)
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Se oli siinä: Jasmi Joensuu jätti haikeat jäähyväiset
- Mari Eder teki uuden aluevaltauksen – Kaisa Mäkäräisellä on näppinsä pelissä
- Miss Suomi -tittelin tavoittelu alkaa – Lotta Harala sai riemastuttavia uutisia
- Wilma Murto ällistyi yleisurheilumiehen jäätävästä tempusta – reagoi välittömästi
- Paljastus: Johannes Kläbo tekee posketonta tiliä
- HS: Legenda katsoi hetken Eva Wahlströmin nyrkkeilemistä – antoi saman tien brutaalin tuomion
- Yksi on poissa: Hiihtoliitto jakoi traagisen uutisen
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- Wilma Murto ällistyi yleisurheilumiehen jäätävästä tempusta – reagoi välittömästi
- Miss Suomi -tittelin tavoittelu alkaa – Lotta Harala sai riemastuttavia uutisia
- Mari Eder teki uuden aluevaltauksen – Kaisa Mäkäräisellä on näppinsä pelissä
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- HS: Legenda katsoi hetken Eva Wahlströmin nyrkkeilemistä – antoi saman tien brutaalin tuomion
- Yksi on poissa: Hiihtoliitto jakoi traagisen uutisen
- Se oli siinä: Jasmi Joensuu jätti haikeat jäähyväiset
- Paljastus: Johannes Kläbo tekee posketonta tiliä