Cheerleadingin SM-kilpailuissa huippusuorituksia – ”Joka vuosi on onnistuttava ja kehityttävä, jotta pysyy huipulla”
Helsingin jäähallilla kilpailtiin eilen cheerleadingin suomenmestaruuksista kuudessa eri sarjassa, kolmessa aikuisten sarjassa ja kolmessa junioreiden sarjassa. Mukana oli ennätysmäärä joukkueita, jotka olivat selvittäneet tiensä finaaliin karsintakilpailujen kautta. Päivän aikana nähtiin lähes 60 kilpailusuoritusta.
Naisten cheersarjassa mestaruus ratkesi hyvin pienellä piste-erolla kun helsinkiläinen HAC Elite voitti sarjan vauhdikkaalla ja lähes virheettömällä suorituksellaan. Mestaruus oli joukkueelle kolmas perättäinen. Hopealle sijoittui jyväskyläläinen Jaguars Venus ja pronssille ylsi Funky Team Wild Flyers Helsingisytä.
Naisten tanssisarjassa kärkikolmikon pisteet olivat niin ikään hyvin lähellä toisiaan. Suomen mestaruuden nappasi tamperelainen DTC Dancers, toiseksi sijoittui helsinkiläisjoukkue GS Cyrenes ja kolmannen sijan saavutti Oulun NLC Ladies Dance Team.
– Tiukka kilpailu kertoo kokonaisvaltaisesta tason noususta Suomessa. Molemmissa naisten sarjoissa on jo pidempään koottu MM-kisoihin liittojohtoiset maajoukkueet, joiden huippuosaaminen on levinnyt myös seurajoukkueisiin ja näkyy täällä SM-kisoissa. Kehityssuuntaan voi olla tyytyväinen, Suomen cheerleadingliiton puheenjohtaja Riikka Taivassalo toteaa.
Aikuisten sekajoukkueiden sarjan SM-kultaa voitti jo peräti yhdeksännentoista kertaa perättäin helsinkiläinen Funky Team Gorillaz. Sarjassa toiseksi ylsi myös helsinkiläinen HAC X-ray ja kolmanneksi jäi helsinkiläinen GS Phoenix.
– Vaikka mestaruusjuhlinta on jo tuttua, niin joka vuosi on silti onnistuttava ja kehityttävä, jotta pysyy huipulla. Sekajoukkueiden sarjassa kilpailu joka vuosi kovenee. On hienoa, että Suomeen on saatu lisää myös huipputason sekajoukkueita. Miesharrastajien määrä kasvaa koko ajan, Gorillaz-joukkueen urheilijat Venla Pesonen ja Ville Virtanen sanovat.
Lähde: Suomen Cheerleadingliiton tiedote
- Suvi Minkkinen ja Venla Lehtonen paljastivat kulissien takaa – välillä sananvaihto äityi kipakaksi
- Aitio: Suomen nopein mies lopetti uransa – suorat sanat järjestelmästä
- Oona Kettunen jäi kauas kärjestä – paljasti nyt, mitä ladulla tapahtui
- Jääkiekon MM-kisoissa täysi kaaos – Venäjä ilmestyi Norjan paikalle
- Suomalaisen moukarinheittäjän tulevaisuus täysi mysteeri – kommentoi samalla rajua väitettä
- Remi Lindholm näytti heti kaapin paikan – ylivoimainen voitto Kainuussa
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Uuno: Mikko Viitanen puhuu avoimesti avioerostaan – vaimo petti 15-vuotiaan oppilaan kanssa
- Rajun menneisyyden taakseen jättänyt Wiljami Myllylä avoimena – tärkeä viesti muille
- Venäjältä raju hyökkäys Johannes Kläboa vastaan – olympiavoittaja latasi hurjat syytökset