Edis Tatlille kovan luokan lisäys taustavoimiin – tunnettu mediapersoona mukaan tiimiin

TV:stä ja radiosta tuttu mediapersoona Aki Linnanahde aloittaa nyrkkeilijä Edis Tatlin yhteistyösopimuksien manageroimisen omistamansa Concreto Agency Oy:n kautta.
Allekirjoitettu sopimus pitää sisällään kaikki nyrkkeilytähden kaupalliset yhteistyökumppanuudet, sekä nyrkkeilykehän ulkopuoliset esiintymiset.
– Meillä on yhtiökumppanieni kautta vahvaa brändisuunnittelun ja myynnin osaamista. Uskon, että tämä yhdistettynä omaan osaamiseeni ja Ediksen poikkeuksellisen kiinnostavaan henkilöbrändiin mahdollistaa meille jo vuoden 2019 aikana hienoja asioita. Haluamme viedä Ediksen tarinaa eteenpäin, luoden yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa molempien kannalta mielekästä sisältöä, Linnanahde hehkuttaa tiedotteessa.
Urallaan peräti 31 voittoa 33 ottelusta ammattilaisena ottanut Tatli nousi kaiken kansan tuntemaksi urheilijaksi voitettuaan marraskuussa Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun yhdessä parinsa Katri Mäkisen kanssa. Tanssikengät on kuitenkin jo laitettu syrjään ja kova työ harjoitussalilla on taas alkanut.
– Haluan voittaa MM-vyön Suomeen ja olen motivoituneempi kuin koskaan aiemmin urallani. Näen selkeästi mitä haluan, mihin olen menossa ja mitä se vaatii. Nyt solmittu yhteistyö Concreto Agencyn kanssa on tärkeä palanen kokonaisuutta, sillä voin luottaa, että ammattilaiset hoitavat urheilun ulkopuoliset asiani ja takaavat sen kautta työrauhan harjoitteluuni, Tatli taustoitti sopimuksen syntyä.
Tatlin seuraava esiintyminen nyrkkeilykehässä tullaan näkemään kevään 2019 aikana. Urheilupuolesta ja otteluiltojen järjestämisestä vastaa jatkossakin pitkään Tatlin kanssa yhteistyötä tehnyt Pekka Mäki.
Concreto Agency Oy on Aki Linnanahteen, Jukka Vaittisen ja Samuli Justenin kesällä 2018 perustama tarinallisiin sisältöihin ja brändistrategioihin erikoistunut yhtiö. Yritys on tehnyt yhteistyötä muun muassa Invesdorin, K-Citymarketin, Kirkkonummen kunnan, sekä Mustin ja Mirrin kanssa. Concreto Agencyn tuotantoja tullaan näkemään myös televisiossa vuoden 2019 aikana. Edis Tatli on yhtiön ensimmäinen manageroitava henkilöbrändi.
Lähde: Concreto.fi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suvi Minkkisen päivitys herätti huolen – totuus selvisi nyt kaikille
- Se oli siinä: Hiihtotähden ura on nyt ohi
- Shokkiuutinen tuli – hiihdon maailmantähden elämä muuttui silmänräpäyksessä
- Mahtavaa: Silja Kososelle loistavia uutisia
- Katse lepää: Jasmi Joensuu julkaisi upeita kuvia
- Shokkipaljastus: Venäjän hiihtotähdet ovat tulossa Suomeen
- Ampumahiihtolegenda Mari Ederiltä yllättävä aluevaltaus
- Moukaritähti Suvi Niiranen meni naimisiin – kaksi päivää myöhemmin tärähti hirmukaari
- Iivo Niskanen teki tilannepäivityksen – muutos ulkonäössä varasti huomion
- Shokkiheitto: Hiihtotähdeltä rajua vihjailua Remi Lindholmin toiminnasta
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Katse lepää: Jasmi Joensuu julkaisi upeita kuvia
- Iivo Niskanen teki tilannepäivityksen – muutos ulkonäössä varasti huomion
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Shokkiheitto: Hiihtotähdeltä rajua vihjailua Remi Lindholmin toiminnasta
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Ampumahiihtolegenda Mari Ederiltä yllättävä aluevaltaus
- Shokkipaljastus: Venäjän hiihtotähdet ovat tulossa Suomeen
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”