Kansainvälinen Tennisliitto vahvisti: Huipputurnaus Suomeen ensimmäistä kertaa! – ”Olemme erittäin tyytyväisiä”
Kuva: Getty Images
Naistenniksen arvostettu joukkuekilpailu Fed Cup järjestetään Suomessa ensi keväänä.
Tennisliitto haki syksyllä järjestettäväkseen naisten Fed Cup -maajoukkueturnausta vuodelle 2019. Hieman ennen joulua Kansainvälinen Tennisliitto ITF vahvisti, että Suomi saa järjestettäväkseen tämän viikon kestävän tapahtuman ensi huhtikuussa. Eurooppa/Afrikan III-ryhmässä pelaavat Suomen naiset nähdään siis kotiyleisön edessä tavoittelemassa nousua korkeammalle tasolle.
– Tosi hienoa, että kyseinen tapahtuma on tulossa Suomeen ensimmäistä kertaa. Olen ammattilaisurallani kiertänyt pääasiassa pitkin maailmaa ja maajoukkue-esiintymisetkin ovat olleet ulkomailla. Nyt on upea tilaisuus joukkueellemme pelata kotiyleisön edessä, kertoi naismaajoukkueen kapteeni Emma Laine Tennisliitolle.
Tammikuun alussa selviää tarkemmin turnauksen aikataulut ja laajuus. Esimerkiksi on vielä epäselvää kuinka monta maata osallistuu, lukema voi olla 8-16 välissä.
– Olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme kyseisen turnauksen Suomeen, kommentoi Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Kilpakumppani lausui Ilkka Herolalle tylyt sanat ladulla – peli oli selvä
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Dorothea Wiererin touhu ällistyttää – selostajat eivät olleet uskoa silmiään
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista