Mäkihyppykilpailu typistyi jälleen yhteen kierrokseen Rukalla – ”Ei siellä mikään hirveen hyvä keli ollut”

Lauantaina ensimmäisen mäkihypyn Continental Cupin voittonsa Rukalla hypännyt Norjan Robin Pedersen oli yhtä vahva myös sunnuntaina. Suomalaisista paras oli Eetu Nousiainen 12. sijallaan.
Vaikeat tuuliolot sävyttivät Rukan Continental Cupin viikonloppua. Suoraan mäkeä vasten puhaltanut tuuli oli kova, mutta lauantain tapaan kilpailu saatiin vietyä läpi yhden kierroksen kilpailuna.
Pedersenistä tuli viikonlopun tuplavoittaja, hänen hypätessään 137 metriä. Kilpailun toiseksi hyppäsi Saksan Felix Hoffmann ja kolmanneksi hänen maanmiehensä Martin Hamann.
Nousiainen paransi hyppy hypyltään Rukan viikonloppuna ja hyppäsi sunnuntain kilpailussa sijalle 12. 129,5 metrin lennollaan. Nousiainen harmitteli, että kilpailu typistyi yhteen kierrokseen.
– Tämän päivän hyppy oli rennompi ja puhtaampi. Olisihan sitä voinut vielä yhden hypätä, kun koko ajan meni parempaan suuntaan. Ei siellä mikään hirveen hyvä keli ollut, niin joutu lennolla taistelemaan metrejä tuohon loppuun, totesi Nousiainen Hiihtoliiton tiedotteessa.
Robin Pedersen siirtyi Continental Cupin johtoon 275 pisteellä. Nousiainen on 75 pisteellään 13:ntena parhaana suomalaisena kahden kilpailuviikonlopun jälkeen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Lotta Harala paljasti, mitä hänen kisa-asunsa alta löytyy
- Seiväshyppääjä Elina Lampela kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Nyt uidaan syvissä vesissä – suomalaisjuoksija keskeytti 800 metrin kilpailun
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Nyt uidaan syvissä vesissä – suomalaisjuoksija keskeytti 800 metrin kilpailun
- Lotta Harala paljasti, mitä hänen kisa-asunsa alta löytyy
- Rakkautta ilmassa: Suomalaisen yleisurheiluparin unelma toteutui
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Shokkiuutinen hiihtotähdestä – Frida Karlssonin valmentaja avasi nyt suunsa
- Hiihtotähti laittanut itsensä hirmukuntoon kesällä – naisen muskelit ällistyttävät
- Suomalainen kymmenottelija saapui keihäspaikalle – heitti hirmukaaren ja voitti kaikki
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa