TPS:lle sopisi runkosarjan kakkospaikka kärjen karattua – ”En viitsi edes lähteä sanomaan, että saisimme heidät kiinni”

Suomen kultajoukkueen mukana MM-kisoissa ollut TPS-hyökkääjä Mikko Hautaniemi on nauttinut kotimaisesta liigasta muutaman Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen. Joukkueen peli on kulkenut, sillä TPS on voittanut yhdeksän peliä 13:sta. Sarjataulukossa kyseisellä saldolla heltiää kolmas sija.
– Alkukausi on mennyt joukkueella hyvin. Pallon kanssa meillä on eniten hommia. Kyllä me osaamme puolustaa, raastaa ja repiä. Siinä me olemme hyviä, Hautaniemi pohtii SuomiUrheilun haastattelussa.
Seuraavassa ottelussaan TPS kohtaa sunnuntaina sarjajumbo Kooveen.
– Kuulostaa revanssilta. Hävisimme heille viimeksi himassa, joten haluamme ehdottomasti voittaa sen pelin. Kaikilla on varmasti hampaankolossa.
Hautaniemi tietää, että turkulaisten asenne on kohdillaan suuren ennakkosuosikin asemasta huolimatta.
– Meillä ei ole ikinä syytä lähteä takki auki. Emmekä ole lähteneet. Teemme hommia ja pysymme puolustusidentiteetissämme, jonka pitäisi kantaa meille pisteitä.
TPS on sarjan piikkipaikalla porskuttavaa Classicia yhdeksän pistettä jäljessä. Hautaniemi uskoo runkosarjan voiton menevän Tampereelle
– Classic on haastettavissa, mutta vasta pudotuspeleissä. En viitsi edes lähteä sanomaan, että saisimme heidät runkosarjassa kiinni. Siihen ei ole mahdollisuutta. He eivät tule menettämään niin paljon pisteitä kymmenen maailmanmestarinsa kanssa.
– Luulen, että meidän tavoite on ottaa se kakkospaikka runkosarjassa, järkälemäinen hyökkääjä arvioi.
Hautaniemen näkemyksen mukaan TPS tulee olemaan vahva pudotuspeleissä.
– Peli muuttuu niissä ihan erilaiseksi. Sellainen ruma sähly sopii meille jopa paremmin, maailmanmestari naurahtaa.
Koovee-TPS-ottelu pelataan sunnuntaina klo 18.30.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Suvi Minkkinen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Tätä emme halunneet kuulla – suomalaiselta ampumahiihtotähdeltä valitettava tilannepäivitys
- Juoksija murskasi Suomen ennätyksen lokakuussa – ällistyi itsekin
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Paljastus: Hiihdon supertähti Jessie Diggins loukkaantui – ”Voi ei”
- HS: Suomalainen olympiatähti on poissa
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Dorothea Wierer esitteli uutta kisa-asuaan – fanit sulaa vahaa
- Maajoukkueesta kengitty Anne Kyllönen kertoi nyt tilanteestaan
- Suomessa heitettiin historiallisen pitkä keihäskaari
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Hiihtonainen laitettiin riisuutumaan – oli paljastettava kaikki
- Salailu päättyi nyt – Nooralotta Neziri löysi uuden uran