Rukalla nähtiin norjalaista ylivoimaa neloisvoiton muodossa
Kuva: Juha Tamminen
Rukalla kilpaillaan yhdistetyn Continental Cupin parissa viikonloppuna. Ensimmäinen osakilpailu käytiin tänään norjalaisten tahdittamana, Norjan napattua neloisvoiton ensimmäisestä osakilpailusta. Päivän mäkikilpailu jouduttiin perumaan vaikeiden tuuliolosuhteiden takia ja ladulle lähdettiin varakilpailun tuloksilla.
Voittoon taisteli Leif Tørbjoern Naesvold ennen maamiehiään Harald Johnas Riiberiä ja Sindre Ure Soetvikiä.
– Sain todella hyvän hypyn eilen varakilpailussa. Hiihdimme yhdessä Sindren kanssa kolmen kierroksen ajan ja se auttoi minua. Olen todella tyytyväinen päivän kisaan, sukseni olivat täydelliset, totesi Naesvold kilpailun päätteeksi.
Suomalaisittain parhaasta sijoituksesta vastasi Otto Niittykoski, joka ylsi uransa parhaaseen sijoitukseen Continental Cupissa. Niittykoski oli kilpailun 14:s.
– Oli kokonaisuudessaan onnistunut suoritus, ei ollut varakilpailussa mikään paras hyppy, mutta yllättävän hyvä lopputulema. Ladulla oli perus-hyvää menoa, ei vieläkään mitään mahdotonta iskua, mutta kokonaisuutena hyvä. Uran paras sijoitus, aivan tyytyväinen olen, kommentoi Niittykoski.
Niittykosken lisäksi viisi suomalaista hiihti kilpailussa pistesijoille. Wille Karhumaa oli 16:s, Atte Kettunen 19:s, Waltteri Karhumaa 21:s, Olli Salmela 23:s ja Jesse Pääkkönen 24:s. Uransa ensimmäisessä Continental Cupin osakilpailussa kisannut 16-vuotias Timi Heiskanen oli 37:s.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Wilma Heltelän kilpasiskolta ikävä päivitys – kuva sairaalapediltä
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne